Reila Palvelut Oy on S-ryhmään kuuluvan SOK:n tytäryhtiö ja turvallisuus- sekä rahahuoltoalan edelläkävijä Suomessa. Reila tunnetaan innostuneista, osaavista ja omistautuneista työntekijöistä. Työnantajana tarjoamme pitkäaikaisen, turvallisen ja vastuullisen työpaikan.
Rekrytoimme nyt osa-aikaisia Stedi-järjestyksenvalvojia (PRJV) KESÄTÖIHIN Prisma Itäkeskukseen ja Viikkiin.
Stedi-järjestyksenvalvojana ratkot työssäsi toisinaan arjen pieniä pulmia ja välillä taas autat asiakkaita hyvinkin poikkeuksellisissa tilanteissa. Reilalaisille vaihtelevuus on kuitenkin ihan tavallista työtä: meillä opit reagoimaan nopeasti, ottamaan vastuuta ja toimimaan erilaisten ihmisten kanssa. Nämä taidot hyödyttävät ihan missä tahansa duunissa! Hae tätä paikkaa, jos haluat oppia valtavan määrän vuorovaikutustaitoja ja sinulla on halu tehdä monipuolista ja fyysistä vuorotyötä.
Mitä työ pitää sisällään?
Stedin tehtävänä on taata asiakkaille sujuva ja turvallinen asiointi myymälässä. Ennaltaehkäiset omalla toiminnallasi ongelmatilanteiden syntymistä sekä puutut mahdollisiin häiriöihin. Työhösi kuuluu muun muassa valvomotyöskentelyä, näkyvää valvontaa myymälän puolella sekä asiakaspalvelua.
Työvuorot ovat pääsääntöisesti 8-11 tunnin pituisia ja ne voivat sijoittuvat aamu-, ilta- ja yöaikaan arkena ja viikonloppuisin. Tehtävässä menestyy henkilö, joka on positiivinen, turvallisuuslähtöinen ja asiakaspalveluhenkinen. Tehtävässä onnistuaksesi tarvitset kykyä itsenäiseen ja oma-aloitteiseen työskentelyyn. Tehtävä edellyttää nuhteetonta taustaa, täysi-ikäisyyttä, sujuvaa suomen kielen taitoa sekä vartija- ja järjestyksenvalvojakorttia. Aikaisempi työkokemus turvallisuusalan tehtävistä luetaan eduksi, mutta sitäkin tärkeämpää on aito kiinnostus turvallisuusalaa kohtaan ja halu kehittyä. Toivomme myös, että pystyt sitoutumaan kesätyöhön vähintään kahdeksi kuukaudeksi.
Miksi meille kannattaa tulla kesätöihin?
Usein kesätöihin tullaan, jotta CV:seen ja pankkitilille tulisi täytettä,