Oletko sinä kiinnostunut lukion kieltenopetuksen kehittämisestä monipuolisia työtapoja hyödyntäväksi, erilaisia oppijoita tukevaksi kokonaisuudeksi? Tule osaksi lämminhenkistä ja kehitysmyönteistä työyhteisöämme!
Tehtäviisi kuuluu kielenopettajana toimiminen. Keskityt erityisesti englannin kielen opetukseen osana kielten aineryhmää.
Työ edellyttää sinulta
hyvää kielenopetuksen työmuotojen hallintaa,
ajantasaisia tieto- ja viestintätaitoja,
kielitietoista työotetta,
kiinnostusta kielenopetuksen kehittämiseen
Lisäksi arvostamme
hyvää otetta opiskelijoihin
sitoutumista opiskelijan parhaaksi työskentelyyn
kykyä rakentavaan tiimityöskentelyyn
vastuunottoa ja oma-aloitteisuutta sekä
kiinnostusta kansainväliseen toimintaan
Sinua odottaa motivoitunut ja vahva työyhteisö, jossa arvostetaan jokaista tekijää omana itsenään ja vaalitaan hyvää työilmapiiriä. Tuemme työssä kehittymistä kouluttautumismahdollisuuksilla ja huolehdimme työhyvinvoinnistasi mm. erilaisilla liikunta- ja kulttuurieduilla. Pääset maksutta Raision uintikeskus Ulpukkaan ja kuntosalille. Lisäksi saat käyttöösi Smartum-edun ja aktiivisen virkistystoimikunnan tarjoamat harrastusmahdollisuudet.
Tehtävän kelpoisuusvaatimukset
Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on lukion aineenopettajan kelpoisuus. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Toimita hakemuksesi sähköisesti Kuntarekry.fi -rekrytointijärjestelmän kautta 10.4.2026 klo 15.00 mennessä. Haastattelut pidetään 17.4.2026. klo 11-17.
Tehtävään valitun on esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan kuukauden kuluessa tehtävän alkamisesta. Virkasuhde alkaa 1.8.2026 ja tehtävän täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Tehtävään valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote (l