Resurssiopettajan työtehtävät
Parkanon kaupungin sivistystoimessa julistetaan haettavaksi
määräaikainen perusopetuksen resurssiopettajan virkasuhde ajalle 1.8.2026 - 31.7.2027.
Tehtävä sijoittuu luokka-asteille 7-9. Tehtävässä edellytetään itseohjautuvan työskentelyn lisäksi hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja, positiivista ja ratkaisukeskeistä työotetta sekä kykyä työskennellä moniammatillisesti. Nepsy-osaaminen katsotaan eduksi.
Opetusvelvollisuus määräytyy opetettavien aineiden mukaan. Resurssiopettajan tehtävän tuntimäärä on 23-24 viikossa. Virkaan edellytetään opetushenkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaista kelpoisuutta. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa voimme huomioida myös ei-kelpoiset hakijat. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaisesti.
Noin 480 oppilaan yhtenäiskoulu ja noin 85 opiskelijan lukio toimivat yhteisissä nykyaikaisissa opetustiloissa koulu- ja kulttuurikampus Kaarnassa. Parkanon yhtenäiskoulussa on käytössä monipuolisesti sekä digitaalisia että painettuja ja toiminnallisia opetusmateriaaleja. Oppilailla on käytössään henkilökohtaiset chromebookit ja sekä oppilailla että henkilökunnalla on digitaalista työskentelyä helpottamassa Desku-verkkotyöpöytä.
Virkaan valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä rikosrekisterilain 6 § 2 mom. mukainen rikosrekisteriote. Valinnan vahvistamiseksi virkaan valitun on toimitettava selvitys terveydentilastaan (KVhL 7 §) 30 vrk kuluessa valintapäätöksen saatuaan. Tehtävän täytössä noudatetaan 6 kk koeaikaa.
Hakuaika päättyy keskiviikkona 6.5.2026 klo 15.00. Hakemukset toimitetaan Kuntarekryn kautta. Haastattelut voidaan aloittaa jo hakuprosessin aikana.
https://parkano.fi/kasvatus-ja-koulutus/parkanonyhtenaiskoulu/
Johtava rehtori Jenni Annala, jenni.annala@parkano.fi, puh. 044 7865 502
Parkanon kaupunki
Parkano on n. 6 000 asukkaan vireä kaupunki Pirkanmaalla, Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan kulmauksessa, hyvie