Outokummun kaupunki hakee ympäristönsuojelusihteeriä toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Ympäristönsuojelusihteerin viranhaltijatehtäviin kuuluvat mm. tehtäväalaan sisältyvien lautakunta-asioiden valmistelu, ympäristö- ja maa-aineslupien sekä melu- ja rekisteröinti-ilmoitusten käsittely sekä erilaiset katselmukset ja valitusasiat. Lisäksi tehtäviin kuuluu metsien hoito, osallistuminen kiinteistöveroselvityksiin, sekä kiinteistöjen energiatehokkuuksien laskenta ja raportointi. Tarjoamme monipuolisen ja mielenkiintoisen näköalapaikan kahden kunnan (väestöpohja yhteensä n. 10 000 asukasta) tehtäväkenttään, sillä ympäristönsuojelusihteeri hoitaa tehtäviään myös naapurikunnassamme Polvijärvellä (työaika n. 50/50 %).
Virkaan valittavalta edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja, määrätietoista työotetta ja soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. ympäristöteknologian, ympäristöpolitiikan ja -oikeuden alalta). Arvostamme kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä yhteistyöhön eri sidosryhmien kanssa, kunnallishallinnon tuntemusta, lainsäädännön ymmärrystä sekä palvelumyönteistä ja ratkaisuhakuista työotetta. Edellytämme hyvää suomen kielen taitoa ja ajokorttia. Eduksi luetaan kokemus vastaavien tehtävien hoitamisesta sekä Dynasty -asiahallintajärjestelmän käyttökokemus.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Tehtävään valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.