Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Koivukylän toimintayksikkö
Työsuhteen kesto: Vakituinen 03.08.2026 tai sopimuksen mukaan -
Tervetuloa Koivukylän toimintayksikköön!
Etsimme joukkoomme ammattitaitoista, motivoitunutta ja hyvät vuorovaikutus- ja tiimityötaidot omaavaa varhaiskasvatuksen laaja-alaista erityisopettajaa vakituiseen työsuhteeseen 3.8.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Koivukylän toimintayksikköön kuuluvat Koivukylän päiväkoti ja Havukallion päiväkoti ja kokonaisuutta johdetaan rinnakkaisjohtajuuden mallilla. Koivukylän päiväkodissa on neljä kotialuetta, joissa on syksyllä sekä kolmen kasvattajan ryhmiä, että työparina toimivien ryhmiä. Havukallion päiväkodissa on viisi kolmen kasvattajan ryhmää. Havukallion päiväkoti on ollut kevään ajan remontissa, joten meillä pääset toimimaan aivan uudistetuissa ryhmätiloissa.
Yksikkömme kantaviin arvoihin kuuluvat rohkeus, avoimuus ja yhteisöllisyys, jotka näkyvät niin vahvuuksien kuin haasteidenkin jakamisena ja yhdessä pohtimisena sekä haluna kokeilla uudenlaisia ratkaisuja ja löytää sitä kautta oikeat toimintatavat jokaiselle toimintakaudelle. Pyrimme näkemään jokaisen lapsen kuin aikuisenkin ainutlaatuisina yksilöinä vahvuuksien ja positiivisten ominaisuuksien kautta.
Meille tärkeintä on lapsen ja perheen kohtaaminen aidosti ja kiireettömästi huomioiden lapsen tarpeet yksilöllisesti ja sensitiivisesti. Mielestämme hyvä arki koostuu yhteisestä tekemisestä, opettelemisesta ja ihmettelystä lapsen kiinnostuksenkohteet huomioiden, yhdessä lapsiryhmän ja tiimin kanssa.
Kaikissa päiväkodeissamme Vantaalla on käytössä ProVaka-toimintamalli. ProVakan toimintatapa vahvistaa inklusiivistä, kaikille yhteistä varhaiskasvatusta yhteisten tavoitteiden, toimintatapojen ja positiivisen palautteen avulla.
Haemme ammattilaista, jolla on laajaa ymmärrystä lasten erilaisista tuen tarpeista ja kykyä suunnitella pedagogisia ryhmätason toiminnan ratkaisuja, jotta tuen toteuttaminen on vaikuttavaa.