Alfen Elkamo Oy Ab kehittää, valmistaa ja markkinoi tulevaisuuden sähkönjakelujärjestelmiä ja verkkoratkaisuja. Tärkeimpiä tuotteitamme ovat puistomuuntamot ja pienjännitekeskukset sekä niihin liittyvät kokonaisuudet teollisuuden, energiayhtiöiden, uusiutuvan energian sekä pikalatausasemien sähkönjakeluun. Vahvuutemme on neljänkymmenenviiden vuoden aikana systemaattisesti kehitetty kokonaisuus, joka muodostuu laadukkaista tuotteista sekä osaavasta henkilökunnasta. Alfen Elkamolla työskentelee noin 80 alansa ammattilaista. Alfen Elkamo on hollantilaisen pörssiyhtiön Alfenin N.V.:n tytäryhtiö.
Haemme Alfen Elkamo Oy Ab:n palvelukseen Pietarsaaren tehtaalle tai Vaasan toimipisteelle
SÄHKÖSUUNNITTELIJAA
Sähkösuunnittelijanamme pääset osallistumaan moninaisiin projekteihin energiamurroksen ytimessä, joita toimitetaan myös kansainvälisiin kohteisiin.
Työnkuva tehtävässä koostuu Alfen Elkamon eri tuotteiden sähköisestä suunnittelusta, pääosin puistomuuntamoiden sekä sähkökeskusten osalta, sekä tuotantomme tukemisesta. Oman suunnittelutyöryhmäsi ohella teet tiivistä yhteistyötä myös oston, tuotannon sekä projektiryhmän kanssa. Raportoit työssäsi suunnittelun tiiminvetäjälle.
Odotamme tehtävään soveltuvaa insinöörin koulutusta (sähkötekniikka) ja työkokemusta vastaavista tehtävistä sekä sähkösuunnittelun ohjelmistoista. Sinulla on hyvät organisointi- ja tiimityöskentelytaidot. Työskentelytavoiltasi olet oma aloitteinen ja huolellinen ja omaat ymmärrystä sähköteknisestä mitoituksesta. Kommunikoit sujuvasti suomen ja englannin kielellä. Ruotsin kielen taito katsotaan eduksi.
Alfen Elkamo Oy Ab tarjoaa sinulle:
vakituisen työsuhteen, monipuolisen roolin kasvavassa organisaatiossa
mahdollisuuden vaikuttaa toimintatapojen kehittämiseen
Ammattitaitoisen ja motivoituneen työyhteisön sekä matalan hierarkian
hyvät henkilöstöedut, organisaation tuen ja hyvän työilmapiirin
osittaisen etätyömahdollisuuden
Kiinnostuitko? Rekrytointi yhteistyössä Eilakaislan kanssa. Hae t