Opiskeluhuollon psykologeja Raumalle ja Eurajoelle

PoriCompetitive0 applicants

About this role

Etsimme perhekeskus Etelätuulen alueelle Raumalle ja Eurajoelle esi- ja perusopetuksen opiskeluhuoltoon neljää psykologia ja toiselle asteelle yhtä psykologia toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin. Alueella työskentelee tällä hetkellä viisi omaa psykologia, ja psykologipulaa on paikattu ostopalveluilla. Kaikki hyvinvointialueen opiskeluhuollon psykologit kuuluvat samaan tiimiin, jossa nyt on yli 20 psykologia. Etäisyyksistä huolimatta psykologit kokevat saavansa työyhteisöltä kollegiaalista tukea, ja oikeasti olevansa osa tiimiä. Tiimin esihenkilönä toimii johtava psykologi ja opiskeluhuollon psykologipalvelut kuuluvat hallinnollisesti Perhekeskus Lounatuuleen, jota johtaa perhekeskuksen päällikkö, psykologi.

Opiskeluhuollon psykologin työ on itsenäistä asiantuntijatyötä, ja pystyt itse vaikuttamaan työnkuvaasi. Toimit omalla koulualueellasi oppilaiden kasvun, oppimisen ja hyvinvoinnin asiantuntijana. Esi- ja perusopetuksessa asiakkaasi ovat iältään 6-16 -vuotiaita, toisen asteen koulutuksessa 16 vuodesta ylöspäin. Mukana on myös aikuisopiskelijoita.

Psykologina työskentelet paljon yksilötyössä, mutta oppilaiden asioita hoidetaan verkostoissa vanhempien, koulun muun henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Psykologin työssä tehtäviisi kuuluvat mm. tukikeskustelut, oppimisvaikeuksiin liittyvät psykologiset tutkimukset, tukitoimien suunnittelu sekä asiantuntijatehtävät vastuukoulujen opiskeluhuolto- ja hyvinvointityössä sekä yhteistyöverkostoissa. Työnkuvien suunnittelussa otamme huomioon lainmukaiset mitoitukset (max. 780 opiskelijaa). Pyrkimyksenä on lisätä yhteisöllisen ja ennaltaehkäisevän työn osuutta opiskeluhuollossa.

Tarjoamme sinulle monipuolista, vastuullista ja haasteellista työtä uudistuvassa työympäristössä. Lisäksi tarjoamme monitaitoisen tiimin ja esihenkilön tuen työhösi. Työn tukena on myös työnohjaus ja ammatillinen lisäkoulutus. Työnantaja tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia työhyvinvoinnin tukemiseen mm. työhyvinvointiraha, liukuva työ

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...