Lapsi-vanhempi pallokoulujen ohjaaja

TampereCompetitive0 applicants

About this role

Ilves ry etsii innostuneita ja vastuullisia ohjaajia vetämään jalkapallon lapsi–vanhempi -ryhmiä Tampereen alueella. Ryhmät alkavat viikolla 20 ja kestävät elokuun loppuun. Pitäen sisällään yhdet harjoitukset viikossa (yhteensä 12krt) ja kahden viikon kesätauon.

Tehtävänkuva

Lapsi–vanhempi -ryhmän vetäjänä ohjaat itsenäisesti ryhmätoimintaa, johon osallistuu noin 20–28 lasta yhdessä vanhempansa kanssa. Saat vastata harjoitusten suunnittelusta ja toteutuksesta sekä luoda innostavan ilmapiirin harjoituksiin. Harjoitusten suunnitteluun on tarjolla myös tarvittaessa apua, joten yksin et jää.

Palkka sopimuksen mukaan. Työtunteja tarjolla 0-5h. Mahdollisuus myös saada isompi tuntimäärä, jos löytyy valmius toimia muissakin valmennustehtävissä.

Työaika ja sijainti

Työ sijoittuu ilta-aikaan. Ryhmän mukaan noin klo 17–19 väliselle ajalle. Ryhmiä järjestetään eri jalkapallokentillä ympäri Tamperetta. Ryhmiä on eri päivinä, joten mahdollisuus on vetää useampaakin, kuin yhtä.

Odotamme sinulta

Reipasta ja oma-aloitteista työotetta

Kykyä toimia lasten ja perheiden kanssa

Nuhteetonta taustaa (Rikosrekisteriote tarkistetaan ennen sopimuksen allekirjoitusta)

Tarjoamme sinulle

Mahdollisuuden työskennellä lasten liikunnan parissa

Itsenäisen ja vastuullisen roolin

Mahdollisuuden edetä ja kouluttautua valmentamisessa

Hakuohjeet

Jätä hakemuksesi hae- työpaikkaa painikkeen kautta. Tai lähetä hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen futis-liiga@ilves.fi. Otsikolla ”Työhakemus LV-ryhmä”. Kerrothan hakemuksessa vapaamuotoisesti itsestäsi ja taustastasi urheilun ja lasten ohjauksen parissa.

Responsibilities

  • Mahdollisuuden työskennellä lasten liikunnan parissa
  • Itsenäisen ja vastuullisen roolin

Requirements

  • Mahdollisuuden edetä ja kouluttautua valmentamisessa

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...