Haemme luokanopettajaa määräaikaiseen tehtävään Rungon kouluun lukuvuodelle 2026-2027.
Rungon koulu hakee innostunutta ja yhteistyökykyistä luokanopettajaa määräaikaiseen tehtävään (24 vvh) ajalle 1.8.2026-31.7.2027. Tehtävä on pääosin vuosiluokalla 5, mutta voi sisältää opetusta myös muilla alakoulun luokka-asteilla.
Haemme joukkoomme luokanopettajaa, jolla on kokemusta opetustyöstä ja joustavista opetusjärjestelyistä sekä kiinnostusta yhteisopettajuuteen. Eduksi katsomme monipuolisen osaamisen musiikin pedagogiikassa.
Tule mukaan Kaarinan perusopetuksen ammattitaitoiseen, innokkaaseen ja kehittämishaluiseen joukkoon!
Pohjaamme työmme yhteisille arvoillemme, jotka ovat avoimuus, rohkeus ja yhteisöllisyys. Meille tärkeitä asioita ovat yhtenevä kasvun ja oppimisen polku varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle ja yhteisen toimintakulttuurin kehittäminen käyttäytymisen myönteisen tuen pohjalta. Vuorovaikutus, sosiaaliset taidot ja yhteisöön kiinnittyminen ovat asioita, joihin panostamme.
Tarjoamme sinulle:
myönteisen ja kehittymiseen kannustavan ilmapiirin,
laajan ja ammatillisesti vahvan työyhteisön,
mahdollisuuden kehittää työtehtävää ja sen sisältöä yhdessä oman vuosiluokkatiimin ja koko koulun henkilökunnan kanssa
viihtyisät työtilat ja asianmukaiset työvälineet (kannettava tietokone, työpuhelin ja iPad),
hyvän perehdytyksen
laajan ja monipuolisen työterveyshuollon (Mehiläinen) ja
työhyvinvointia tukevia palveluita, esim. Epassi-etuus, maksuton kuntosali ja uimahalli.
Lue lisää työsuhde-eduista ja Kaarinasta työnantajana Tutustu työnantajaan -painikkeella.
Eduksi katsomme:
Kokemuksen opetustyöstä sekä joustavista opetusjärjestelyistä ja yhteisopettajuudesta
Monipuolisen osaamisen musiikkipedagogiikassa
Aktiivisen ja kehittämismyönteisen työotteen tiimityössä
Hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Tehtäväk