Kuopion tuomiokapitulin hallintosihteerin virka

KuopioCompetitive0 applicants

About this role

KUOPION HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI

on julistanut tuomiokapitulin hallintosihteerin viran haettavaksi. Hakuaika päättyy 18.5.2026 klo 15.00. Virka täytetään 1.10.2026 alkaen kuitenkin siten, että kattavan perehdytyksen mahdollistamiseksi nimitettävän hallintosihteerin toivotaan aloittavan tehtävässä viimeistään 14.9.2026.

Virkaan haetaan KirkkoRekry-sivuston kautta sähköisellä lomakkeella.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva alempi korkeakoulututkinto tai ammatillinen tutkinto sekä tehtävään soveltuva työkokemus. Eduksi viran täyttämisessä katsotaan kirkon, seurakuntien tai julkishallinnon tuntemus. Virkaan valittavalta edellytetään suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taiton sekä ruotsin kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. Virkaan valittavan tulee olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen.

Hallintosihteerin tehtävänä on tukea hiippakunnan hallinnon kokonaisuutta. Hallintosihteerillä on keskeinen tehtävä päätöksenteon ja hallinnollisten prosessien sujuvan ja huolellisen etenemisen varmistamisessa.

Hallintosihteerin tehtäviin kuuluvat muun muassa:

tuomiokapitulin kokousten valmistelun ja asiakirjaprosessien koordinointi

esityslistojen ja pöytäkirjojen tekninen valmistelu sekä päätösten toimeenpanon seuranta

asianhallinnan, diaarin ja arkistoinnin ylläpito ja kehittäminen

viranhaltijapäätösten ja muiden hallinnollisten asiakirjojen valmistelun tuki

nimitys- ja viranhoitoprosesseihin liittyvä hallinnollinen koordinointi

talous- ja sopimusprosessien hallinnollinen tuki sovitun työnjaon mukaisesti

yhteydenpito seurakuntiin ja muihin sidosryhmiin hallinnollisissa kysymyksissä

toimistokäytäntöjen ja hallinnollisten toimintatapojen kehittäminen

toimiminen tuomiokapitulin koulutussihteerinä

Lisäksi hallintosihteerille kuuluvat esihenkilön erikseen osoittamat tehtävät. Hallintosihteerin esihenkilö on lakimiesasessori.

Hallintosihteerin tehtävässä korostuvat vahva kokonaisuuksien h

Responsibilities

  • tuomiokapitulin kokousten valmistelun ja asiakirjaprosessien koordinointi
  • esityslistojen ja pöytäkirjojen tekninen valmistelu sekä päätösten toimeenpanon seuranta
  • asianhallinnan, diaarin ja arkistoinnin ylläpito ja kehittäminen
  • viranhaltijapäätösten ja muiden hallinnollisten asiakirjojen valmistelun tuki
  • nimitys- ja viranhoitoprosesseihin liittyvä hallinnollinen koordinointi

Requirements

  • talous- ja sopimusprosessien hallinnollinen tuki sovitun työnjaon mukaisesti
  • yhteydenpito seurakuntiin ja muihin sidosryhmiin hallinnollisissa kysymyksissä
  • toimistokäytäntöjen ja hallinnollisten toimintatapojen kehittäminen
  • toimiminen tuomiokapitulin koulutussihteerinä

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...