Harjoittelija (Tampereen kaupungin ja korkeakoulukonsernin kumppanuuteen)
Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat yhdessä Suomen toiseksi suurimman monitieteisen, innostavan ja vaikuttavan tutkimus- ja oppimisyhteisön. Korkeakouluyhteisömme osaamiskärjet ovat tekniikka, terveys ja yhteiskunta. Lue lisää: www.tuni.fi
Tampereen yliopiston Tutkimus- ja innovaatiopalvelut luo edellytyksiä korkealaatuiselle, tuloksekkaalle, vastuulliselle ja yhteiskuntaan laajasti vaikuttavalle tutkimus-, kehitys- kumppanuus- ja innovaatiotoiminnalle. Yksikön asiantuntijat auttavat tutkijoita tutkimusrahoituksen hankinnassa ja hallinnassa, kumppanuuksien kehittämisessä sekä tutkimustulosten hyödyntämisessä. Lisäksi tuemme yliopiston johtoa tutkimus- ja tutkimusrahoitusstrategioiden muodostamisessa sekä päätösten valmistelussa. Noin 50 asiantuntijan yksikkö muodostuu toisiaan tukevista kuudesta pääkokonaisuudesta: Kumppanuudet ja yrittäjyys, Hankevalmistelun tuki (preaward), Projektityön tuki (postaward), Innovaatiopalvelut, Varanhankinta ja alumnityö sekä Tutkimusedellytykset.
Haemme nyt harjoittelijaa Tutkimus- ja innovaatiopalveluiden Kumppanuudet-tiimiin.
Kyseessä on korkeakouluopintoihin sisältyvä työharjoittelu perustutkinto-opiskelijalle.
Tehtävänkuvaus
Työtehtäväsi sijoittuu Tampereen kaupungin ja korkeakoulukonsernin kumppanuuteen. Kaupungilla ja korkeakoulukonsernilla on ollut strateginen kumppanuussopimus vuodesta 2020. Kumppanuustoimintaa on juuri uudistettu ja haemme sinua vahvistamaan erityisesti kumppanuusviestintää. Kirjoitat esimerkiksi toimeksiannosta erilaisia artikkeleita ja kiteytät kiinnostavasti julkaisuja sosiaaliseen mediaan. Ideoit ja toteutat erilaisia tapoja, joilla saamme markkinoitua kumppanuuden mahdollisuuksia kaupungin ja korkeakoulukonsernin henkilöstölle ja opiskelijoille. Olet myös monipuolisesti mukana erilaisissa kumppanuuden projekteissa ja työryhmissä ja niihin liittyvässä valmistelussa. Lisäksi osallistut erilaiste