Etsimme innokkaita sijaisia keittiöihin! Onko keittiössä työskentely lähellä sydäntäsi? Tule osaksi meidän iloista ja energistä tiimiämme sijaistamaan keittiön ammattilaisia valmistus- ja jakelukeittiöissä eri toimipisteissä Liedon alueella.
Haemme sijaisia, jotka ovat valmiita tarttumaan toimeen tarpeen mukaan. Työtehtävät sisältävät esimerkiksi ruokien valmistusta ja esillepanoa, raaka-aineiden käsittelyä ja keittiön siisteydestä huolehtimista, astiahuoltoa ja muita keittiön avustavia tehtäviä sekä yhteistyötä muun henkilökunnan kanssa sujuvan palvelun varmistamiseksi.
Tarjoamme sinulle:
Säännölliset työajat arkipäivisin
Satunnaisia työpäiviä tai pidempiaikaisia sijaisuuksia
Kilpailukykyisen palkkauksen - Maksamme alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa, joka on 2010,96-2241,89 €/kk sekä mahdolliset työkokemukseen perustuvat lisät.
Työvälineet - Huolehdimme työergonomiastasi ja siitä, että työskentelet parhailla mahdollisilla työvälineillä. Tarjoamme sinulle myös asianmukaiset työvaatteet.
Ihana työyhteisö - Avuliaat työkaverit sekä asiantuntevat esihenkilöt, jotka huolehtivat työhyvinvoinnin ja perehdytyksen toteutumisesta.
Mahdollisuuden kehittää keittiöalan osaamistasi
Odotamme sinulta:
Voit olla alan konkari tai vasta urasi alkutaipaleella. Kokemus keittiötyöstä on plussaa, mutta ei välttämätöntä - perehdytämme sinut tehtäviisi!
Hygieniapassi on välttämätön
Asiakaspalveluhenkisyyttä ja yhteistyötaitoja
Reipasta ja joustavaa asennetta
Itsenäistä työotetta ja luotettavuutta - Teet työsi huolellisesti ja ajallaan.
Joustavuutta ja valmiutta työskennellä erilaisissa kohteissa koko Liedon kaupungin alueella. Oman auton käyttö ei ole välttämätöntä, mutta sujuvoittaa liikkumista.
Hyvää suomen kielen taitoa
http://www.lieto.fi
Ruokapalveluesihenkilö Hanna Ylinen p. 040 131 8820
Liedon kaupunki, Tekniset palvelut, Ruokapalvelut
Lieto on noin 21 000 asukkaan kasvava ja kehittyvä kaupunki Varsinais-Suomessa, aivan Turun