Kiertävä lastenhoitajan tehtävät Siikalatvan kunnan varhaiskasvatuksessa 3.8.2026 alkaen.
Siikalatvan kunnan varhaiskasvatuspalveluissa on haettavana vakinainen kiertävän lastenhoitajan toimi. Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018) 6 luvun § 28 mukainen kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla.
Tehtävässä tulee valmistautua työskentelemään tarvittaessa vuorotyössä. Hakijoilta edellytämme joustavuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja työyhteisössä. Arvostamme myös taitoasi kohdata lapsi ja perhe sekä ratkaisukeskeistä lähestymistapaa työssä eteen tulevissa asioissa. Työtehtävä edellyttää ajokorttia sekä autoa.
Tehtävässä noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa. Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain 504/2002 mukainen rikosrekisterinote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksestä.
Siikalatvan kunta on savuton kunta.
Lisätietoja antavat
Jaana Fält p. 044 5118 336, jaana.falt@siikalatva.fi
Eila Arffman p. 044 5118 647, eila.arffman@siikalatva.fi
Siikalatvan kunta
Siikalatvan kunta on vireä kunta Pohjois-Pohjanmaalla. Sen sijainti on nelostien molemmin puolin. Neljässä kylätaajamassa tarjotaan varhaiskasvatusta lähipalveluna päiväkodeissa ja kahdella kylällä on myös perhepäivähoitoa. Kunnalle on määritelty arvot, jotka ovat yhteen hiileen, oppimisen ilo, hullut ideat ja teot ratkaisee. Ennakkoluulottomasti haluamme kehittää varhaiskasvatusta näiden arvojen mukaisesti.
Pulkkilantie 4
Siikalatva 92600