Vammaisten ja vanhusten palvelujen toimiala, Vammaispalvelut
Norppala
Norppatie 23 C , 01480 Vantaa
Me VAKEssa rakennamme yhdessä rohkeasti hyvinvointialuetta, johon asukkaamme voivat luottaa. Haluamme olla vakaa edelläkävijä, joka uudistaa toimintaa avoimesti ja ihmislähtöisesti. Arvomme oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja rohkeus ohjaavat arjen työtämme. Tunnistatko näistä myös omat arvosi?
Tule sinäkin Hyvantekijät-joukkueeseemme!
Etsimme nyt joukkoomme Norppalaan ohjaajaa vakituiseen työsuhteeseen!
Norppala on Vantaalla, Korsosta kävelymatkan päässä lähellä Mikkolaa, sijaitseva asumisyksikkö. Yksikkö tarjoaa ympärivuorokautista tehostettua palveluasumista aikuisille kehitysvammaisille asiakkaille. Yksikössä on yhteensä kuusi asukaspaikkaa.
Ohjaajan työnkuvaan kuuluu asiakkaiden avustaminen, ohjaaminen ja tukeminen päivittäisissä toiminnoissa. Työtä tehdään aina voimavaralähtöisesti ja asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Asiakkaita avustetaan ja ohjataan esimerkiksi kodinhoidossa, vaatehuollossa, henkilökohtaisessa terveydenhuollossa sekä kodin ulkopuolella asioinneissa. Asiakkaille nimetään omaohjaajat ja he toimivat asiakkaan yhteistyökumppanina yhdessä muun henkilökunnan kanssa. Työ on vuorotyötä ja pääsääntöisesti 2-vuorotyötä, mutta tarvittaessa mahdollisuus myös tehdä ajoittaisia öitä.
Asiakastyömme lähtökohtana ovat asukkaiden tarpeiden sekä toiveiden kokonaisvaltainen huomioiminen ja kunnioittaminen - asiakas on itse oman elämänsä asiantuntija. Osallisuuden tukeminen ovat tärkeä osa ohjaajan työtä.
Haluatko tutustua tarkemmin ohjaajan työhön kehitysvammaisten asumisyksikössä? Tutustu miten lähihoitajamme Anna kuvailee työtään.
Toivomme saavamme hakemuksia henkilöiltä, jotka suhtautuvat avoimesti ja kehittämismyönteisesti kehitysvammaisten kanssa työskentelyyn. Toivomme, että olet halukas oppimaan uusia asioita ja tuomaan omaa osaamistasi esille. Arvostamme kokemusta kehitysvammaisten ja autismin kirjon henkilöiden kanssa työskentelys