Tule mukaan varhaiskasvatuksen ammattilaiseksi Toivakan varhaiskasvatukseen!
Toivakan kunta on viihtyisä ja aktiivinen pieni kunta nopeiden liikenneyhteyksien päässä Jyväskylästä. Meillä panostetaan vahvasti lapsiin, nuoriin ja perheisiin - ja se näkyy arjessamme mm. hyvinä henkilöstöresursseina, toimivina ja joustavina rakenteina ja käytäntöinä sekä mahdollisuutena kohdata jokainen lapsi yksilöllisesti.
Haemme kahta (2) VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAA vakituiseen työsuhteeseen osaksi viihtyisää ja kehittämismyönteistä työyhteisöämme. Pääset työssäsi vaikuttamaan pedagogiikan kehittämiseen ja toteuttamaan varhaiskasvatusta, jossa lapsen kokonaisvaltainen hyvinvointi ja leikki ovat keskiössä. Tehtävän ensisijainen sijoituspaikka on vuoropäiväkoti Touhuvakka Toivakan keskustassa. Opettajat eivät kierrä äärivuoroissa, eikä yö- tai viikonloppuhoidon tarvetta ole tällä hetkellä.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista lasten varhaiskasvatussuunnitelmien mukaisesti. Johdat tiimin pedagogista työtä ja huolehdit, että toiminta on tavoitteellista, lapsilähtöistä ja laadukasta, mikä tukee lapsen hyvinvointia konaisvaltaisesti. Arjessa yhdistyvät leikki, oppiminen ja vuorovaikutus. Rakennat yhdessä tiimisi kanssa oppimisympäristöä, joka tukee lasten osallisuutta, uteliaisuutta ja kokonaisvaltaista kehitystä. Teet tiivistä yhteistyötä perheiden kanssa.
Odotamme sinulta sensitiivistä ja lapsilähtöistä työotetta, hyviä vuorovaikutustaitoja ja tiimityöskentelyvalmiuksia sekä sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.
Arvostamme kehittävää ja ratkaisukeskeistä työotetta, positiivista asennetta, kokemusta ryhmän vastaavana toimimisesta sekä hyviä ICT-taitoja.
Tiimiisi kuuluvat syksyllä 2026 kaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa sekä kiertävä varhaiskasvatuksen erityisopettaja (voe). Toivakan varhaiskasvatuksessa edetään suunnitelmallisesti kohti vuoden 2030 henkilöstörekennemuutosta.