Erityisluokan tuntiopettajan määräaikainen tehtävä Kalevan koulu
Haemme Kajaanin kaupungin perusopetukseen päätoimista erityisluokan tuntiopettajaa määräaikaiseen tehtävään Kalevan kouluun ajalle 1.8.2026 -31.7.2027.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn erityisluokanopettajana Kalevan erityiskoulussa, idyllisessä puurakennuksessa Kajaanin kaupungin ytimessä. Koulussa on kolme luokkaa, joista kaksi on Väinölän ryhmiä ja yksi on Kalevan ryhmä. Opettaja vastaa oppilaiden pedagogisesta kokonaisuudesta, opetuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista sekä yksilöllisten oppimispolkujen tukemisesta oppilaiden tarpeet huomioiden. Oppilaat opiskelevat pääsääntöisesti oppiaineittain annettavan opetuksen mukaisesti. Tällä hetkellä luokassa opiskelevat ovat 6.-9. luokan oppilaita. Erityisluokanopettajan lisäksi luokassa työskentelee useampi koulunkäynninohjaaja. Opettajalla on ympärillään myös moniammatillinen tiimi. Koulussamme järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa, jota toteutetaan oman henkilöstön voimin.
Tehtävässä menestyminen edellyttää tiivistä yhteistoimintaa opettaja -ohjaajatiimeissä. Arvostamme joustavaa, oppilaslähtöistä työskentelyotetta, monipuolista pedagogista osaamista, vaihtoehtoisten kommunikaatiomenetelmien hallintaa, oppimisen tuen välineiden käyttöä sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Eduksi katsotaan myös aikaisempi kokemus vastaavista erityisluokanopettajan tehtävistä sekä oppilashuoltolain ja oppimisen tuen uusien perusteiden hyvää tuntemusta ja kykyä soveltaa niitä käytännössä.
Kelpoisuusehtona on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimusten asetuksen nro 986/1998 mukainen erityisluokanopettajan kelpoisuus. Vaadittava opettajankelpoisuus; tutkinto, opetettavat aineet (opintopisteet/opintoviikot) sekä pedagogiset opinnot tulee selvittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Kelpoisuuden osoittavat todistukset tarkastetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa. Kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös