Vastaava ohjaaja (sosionomi), Lastensuojeluyksikkö Arjen Sydän

FinlandCompetitive0 applicants

About this role

Haemme vastaavaa ohjaajaa huipputiimiimme Lastensuojeluyksikkö Arjen Sydämeen Siuntioon!

Humanan lastensuojelupalveluille yhteinen kuvaava tekijä on asiakaslähtöisyys. Uskomme, että jokaisen perheen ja lapsen haasteet ovat ratkaistavissa oikea-aikaisella ja tarpeen mukaisella tuella, hoidolla ja kasvatuksella. Toiminnassamme korostuu vastuullisuus, inhimillisyys ja yksilöllisyyden kunnioittaminen. Meillä jokainen työntekijämme on hyvinvaikuttaja ja elämänarvon kasvattaja.

Millainen työ sinua odottaa?

Tehtävä on vakituinen ja kokoaikainen. Työtä tehdään pääsääntöisesti arkipäivisin, mutta työhön kuuluu myös satunnaisia iltavuoroja. Työn alkamisesta sovimme yhdessä kanssasi.

Vastaavana ohjaajana työnkuvaasi kuuluu hallinnollisia vastuualueita, yksikön kasvatustyöstä vastaaminen yhdessä omaohjaajien ja yksikönjohtajan kanssa, toiminnan suunnittelu, kehittäminen ja organisointi sekä työyhteisön tukena oleminen. Pyrimme huomioimaan omat erityisosaamisalasi ja motivaatiotekijäsi työnkuvassasi.

Vastaavana ohjaajana osallistut nuoren hoidon ja kasvatuksen arviointiin sekä tuet ja kannustat lapsia ja nuoria arjen haasteissa. Työn lähtökohtana on asiakkaan kuuleminen, kunnioittava kohtelu sekä osallisuuden tukeminen. Työtä tehdään aina tiiviissä yhteistyössä huoltajien, lähiverkoston, koulutoimen ja sosiaaliviranomaisten kanssa. Arjella on yksikössämme tärkeä kuntouttava merkitys - arjen toimintoja ohjaavat tutut ja turvaa tuovat struktuurit ja aidosti läsnäolevat turvalliset aikuiset.

Eettiset toimintatavat ovat meille Humanassa äärimmäisen tärkeitä ja visiomme on: jokaisella on oikeus hyvään elämään . Haluamme, että lapsi kokee osallisuuden tunnetta ja tulee kuulluksi, joten lapsi otetaan aina aktiiviseksi osaksi mukaan oman elämänsä päätöksentekoon.

Humanan Arjen Sydän on erityistason lastensuojeluyksikkö, jossa jokainen lapsi kohdataan ainutlaatuisena ja rakastettuna yksilönä. Henkilöstömme on koulutettu vastaamaan erityisesti neuropsykiatrisiin haasteisiin,

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Vastaava ohjaaja (sosionomi), Lastensuojeluyksikkö Arjen Sydän at Humana | EuroTalent AI