Varhaiskasvatuksen suunnittelija

TuusulaCompetitive0 applicants

About this role

Tule tekemään elämisen taidetta ja tulevaisuutta lapsille Tuusulan kunnalla! Me teemme yhdessä uutta, tulethan mukaan!

Rekrytoimme nyt varhaiskasvatuksen suunnittelijaa vakituiseen virkaan 1.6.2026 alkaen. Tehtävä on nimikkeeltään uusi, mutta sitä on tehty aikaisemmin perhepäivähoidon ohjaajan nimikkeellä. Tehtävässä toimit perhepäivähoitajien esihenkilönä, Pohjois-Tuusulan palveluohjaajana ja koordinoit koko kunnan avoimen varhaiskasvatuksen toimintaa. Valvot yksityistä perhepäivähoitoa kunnassa. Lisäksi tehtäviisi voi kuulua myös muita kehittämistehtäviä.

Miksi varhaiskasvatuksen suunnittelijaksi juuri Tuusulan kunnalle?

Meille varhaiskasvatuksessa tekemisen taidetta on se, että saat tehdä arvojen mukaista työtä suurella sydämellä, yhteisvoimalla ja vastuullisesti rohkeudella.

Meillä on mahdollisuus kehittyä ja oppia. Meillä vaalitaan ketterää tekemistä, eteenpäin katsomista ja yhdessä oppimista. Osaamisen ylläpitämiseen on tarjolla koulutuksia. Lisäksi uskomme, että kun ammattilaistemme ideat huomioidaan, into tekemiseen säilyy ja pääsemme kaikki kehittymään.

Tarjoamme turvallisen ja inspiroivan ympäristön. Pienen kunnan edut ja suuren kaupungin läheisyys tekevät arjesta sujuvaa. Tuusula on elinvoimainen ja kestävästi kasvava kunta, jossa taide ja luonto ovat lähellä. Tuusulanjärven kulttuuriperintö, luontokohteet ja uudet, turvalliset ja terveelliset työskentelytilat luovat arkeen hyvät puitteet.

Innostava ja yhdessä innostuva tiimi auttavat onnistumaan työssäsi. Hallinnon tiimiin kuuluu lisäksesi kolme varhaiskasvatuksen asiantuntijaa, toinen varhaiskasvatuksen suunnittelija (palveluohjaaja) ja kaksi varhaiskasvatuksen sihteeriä. Esihenkilönäsi toimii varhaiskasvatuspäällikkö.

Mitä toivomme sinulta?

Toivomme, että olet kokenut varhaiskasvatuksen ammattilainen, joka suhtautuu avoimesti ja myönteisesti toiminnan kehittämiseen arviointitiedon pohjalta. Tuusulassa varhaiskasvatuksen laatua arvioidaan ja kehitetään Reunamo Education Oy:n kehittävän p

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...