Haemme Auran yhtenäiskouluun kielten lehtorin viransijaista ajalle 10.8.26-7.4.27. Opetettavina aineina ruotsi ja englanti. Auran yhtenäiskoulussa on noin 400 oppilasta, joista yläkoulussa noin 150.
Auran yhtenäiskoulussa on haettavana kielten lehtorin viransijaisuus ajalle 10.8.2026-7.4.2027. Opetettavina aineina ruotsi ja englanti.
Yhtenäiskoulussa pääset osaksi kehittyvää työyhteisöä ja saat hyvän kollegiaalisen tuen tehtävässäsi. Lisäksi saat OVTES:n mukaista palkkaa, työterveyshuoltopalvelut Pihlajalinnasta ja olet oikeutettu kunnan tarjoamiin tyky-palveluihin.
Odotamme sinulta kykyä ja halua toteuttaa sekä kehittää opetussuunnitelman mukaista opetusta ja koulua. Toivomme, että sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja käytät kannustavaa ja positiivista työotetta niin kollegoiden kuin oppilaidenkin kanssa.
Yhteistyökyky ja rohkeus tarttua uusiin asioihin katsotaan eduksesi. Meillä pääset ohjaamaan ja tukemaan kaikenlaisia oppijoita. Toivomme sinulla olevan myös digitaaliseen pedagogiikkaan liittyvää osaamista.
Kelpoisuusvaatimuksena on ruotsin ja englannin kielen aineenopettajan kelpoisuus. Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/1998 mukaisesti.
Tehtävään valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 6 §:n 2 mom. mukainen rikosrekisteriote.
Tehtävän täytössä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.
Auran kunta on savuton työpaikka.
https://www.aura.fi/kasvatus-ja-opetus/perusopetus/peruskoulut-ja-kouluun-ilmoittautuminen/yhtenaiskoulu/
vt.rehtori Auli Ottelin, p. 040 6606902, auli.ottelin@aura.fi ja hyvinvointijohtaja Jaana Ranta-aho 050 554 9746, jaana.ranta-aho@aura.fi
Auran kunta, Sivistystoimi
Aura on voimakkaasti kasvava, pieni ja viihtyisä kunta Auranmaalla, Turun kupeessa. Alueen tunnus, Aurajoki, virtaa kauniina ja leveänä Auran halki. Auran kunta on Suomen itsenäisyyden ikäinen, sillä se on perustettu vuonna 1