Sivistysjohtaja

PosioCompetitive0 applicants

About this role

Posion kunta etsii osaavaa ja kehittämismyönteistä sivistysjohtajaa johtamaan kunnan sivistystoimea ja sen palvelukokonaisuuksia.

SINUSTAKO SIVISTYSJOHTAJA POSIOLLE?

Posion kunta etsii osaavaa ja kehittämismyönteistä sivistysjohtajaa johtamaan kunnan sivistystoimea ja sen palvelukokonaisuuksia 1.8.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Toimiala kattaa varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukion, kansalaisopiston, nuoriso-, liikunta-, järjestö-, kirjasto- sekä kulttuuri palvelut. Sivistysjohtaja toimii kunnan johtoryhmän jäsenenä ja sivistysvaliokunnan esittelijänä sekä kansalaisopiston rehtorina.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on:

tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto

Opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, eli vähintään 25 opintopisteen laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot, tai muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998)

Odotamme sinulta:

riittävää johtamistaitoa

aikaisempaa kokemusta sivistyspalveluista, hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämistyöstä

kehittämismyönteistä työotetta

riittävää työkokemusta opettajan tai muista sivistyspalveluiden tehtävistä

vapaan sivistystyön tuntemusta

Arvostamme hyvää perehtyneisyyttä kunnallishallintoon. Tehtävässä edellytetään hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä strategiseen ja kokonaisvaltaiseen johtamiseen.

Sivistysjohtaja vastaa kunnan sivistyspalvelujen johtamisesta, toiminnan ja talouden suunnittelusta, kehittämisestä ja seurannasta sekä palvelujen laadukkaasta toteuttamisesta. Lisäksi sivistysjohtajalla on kokonaisvastuu sivistyspalvelujen resurssisuunnittelusta ja henkilöstön voimavarojen käytöstä. Tehtävään kuuluu sivistyspalveluiden esihenkilötyötä. Tehtävä sisältää myös laajaa sidosryhmäyhteistyötä hyvinvointialueen, oppilaitosten sekä muiden viranomaisten kanssa sekä kunnan strategisten linjausten edistämistä. Sidosry

Responsibilities

  • tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
  • Opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, eli vähintään 25 opintopisteen laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot, tai muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998)
  • riittävää johtamistaitoa
  • aikaisempaa kokemusta sivistyspalveluista, hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämistyöstä

Requirements

  • kehittämismyönteistä työotetta
  • riittävää työkokemusta opettajan tai muista sivistyspalveluiden tehtävistä
  • vapaan sivistystyön tuntemusta

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Sivistysjohtaja at Posion kunta | EuroTalent AI