Varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävät ryhmässä
Haemme Harjavallan kaupungin varhaiskasvatukseen vakinaista varhaiskasvatuksen erityisopettajaa alkaen 3.8.2026.
Varhaiskasvatuksen erityisopettajana vastaat ryhmän lasten pedagogisesta toiminnan suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista. Työssä osallistut myös erityispedagogisten ratkaisujen kehittämiseen ja toteuttamiseen yhteistyössä varhaiskasvatushenkilöstön kanssa. Meidän päiväkodeissamme pääset vaikuttamaan työhösi, sillä annamme tilaa aktiivisuudelle ja uusille ideoille. Meille tärkeää on yhdessä tekeminen, toistemme tukeminen, huumori sekä lapsilähtöisyys kaikessa tekemisessä.
Työsuhteen alkaessa varhaiskasvatuksen erityisopettaja työskentelee Joenrannan päiväkodin esiopetusryhmässä. Toimi täytetään 3.8.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävään on varhaiskasvatuslain 540/2018 30§ varhaiskasvatuksen erityisopettajan mukainen kelpoisuus.
Toimessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Toimeen valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaamisesta sekä tartuntatautilain 55§ mukainen selvitys tuberkuloosista.
Odotamme sinulta innostunutta asennetta, vastuuntuntoisuutta ja työhön sitoutumista sekä hyviä yhteistyötaitoja lasten, työyhteisön ja perheiden hyvinvoinnin tueksi.
Tarjoamme sinulle monipuolisen tehtävänkuvan, hyvät koulutusmahdollisuudet, joustavan ja kehittyvän toimintakulttuurin sekä työterveyshuollon. Työsuhde-etuina meillä on E-passi. Kunnassa on käytössä OVTES G-liitteen mukainen tasopalkkausjärjestelmä, jossa palkka määräytyy osaamisen ja vastuun mukaan. Haussa huomioidaan ehdollisesti kevään 2026 aikana valmistuvat varhaiskasvatuksen erityisopettajat.
Hakemukset tulee toimittaa 21.4.2026 klo 12.00 mennessä ensisijaisesti sähkö