Haemme ammattilaista tai alasta kiinnostunutta henkilöä! Tule mukaan tarjoamaan laadukasta siivouspalvelua, arjen luksusta! Tässä työssä sinua kiitetään usein! Näet heti kättesi jäljet ja voit lopettaa työpäiväsi tunteeseen, että olet taas tänään tehnyt tärkeää ja arvokasta työtä, hyvää työtä! Meillä työntekijät viihtyvät, sillä olemme reilu, joustava, luotettava, ystävällinen ja kaikin puolin hyvä työnantaja.
Kotipalveluala on kasvava ala. Siivouspalvelut Westlin Oy on toiminut vuodesta 2006 ja saavuttanut vankan aseman Keski-Uudenmaan alueella. Toimipisteemme sijaitsee Keravalla ja teemme työtä pääsääntöisesti Tuusulan, Keravan ja Järvenpään alueella. Yrityksessämme työskentelee tällä hetkellä kuusi reipasta kodinhoitajaa. Nyt tarvitsemme joukkoomme uuden ahkeran tekijän vastaamaan kasvavaan kysyntään.
Kodinhoitajan työ koostuu pääasiassa siivoustehtävistä ja ikkunanpesuista kodeissa ja yritysten toimitiloissa. Toisinaan avustamme asiakkaitamme myös esimerkiksi kauppa-asioissa, ulkoilussa tai tekstiilihuollossa. Emme tarjoa sellaista hoidollista työtä, jossa tarvitaan tutkinto hoitotyöhön. Tärkeintä on asiakaspalveluhenkisyys, olemmehan palvelualalla! Työ on itsenäistä ja aiempi kokemus siivoustyöstä katsotaan eduksi. Aiempi kokemus ei ole edellytys, koska perehdytämme työhön joka tapauksessa. Työaika on pääasiassa arkisin klo 8-16 välillä ja työntekijöillä on mahdollisuus vaikuttaa omiin työvuoroihinsa; yrityksessämme arvostetaan joustavuutta puolin ja toisin.
Työ sopii myös opiskelijoille ja eläkeläisille! Myös oppisopimusmahdollisuus.
Edellytämme sinulta: -Innokkuutta, ahkeruutta ja kykyä soveltaa oppimaasi -Kykyä työskennellä itsenäisesti -100 % luotettavuutta -Huolellisuutta ja siisteyttä -Vähintään perustason suomen kielen taitoa -Joustavuutta -Positiivista asennetta ja palveluhenkisyyttä -Ajokorttiluokka B.
Tarjoamme sinulle: -Perehdytyksen työhön -Kilpailukykyisen palkan, kulukorvaukset ja verottoman ruokarahan -Mukavat, säännölliset asiakkaat -Kannus