Auran yhtenäiskoulussa on haettavana suomen kielen ja kirjallisuuden lehtorin viransijaisuus ajalle 10.8.-19.12.2026.
Yhtenäiskoulussa pääset osaksi kehittyvää työyhteisöä ja saat hyvän kollegiaalisen tuen tehtävässäsi. Lisäksi saat OVTES:n mukaista palkkaa, työterveyshuoltopalvelut Pihlajalinnasta ja olet oikeutettu kunnan tarjoamiin tyky-palveluihin.
Odotamme sinulta kykyä ja halua toteuttaa sekä kehittää opetussuunnitelman mukaista opetusta ja koulua. Toivomme, että sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja käytät kannustavaa ja positiivista työotetta niin kollegoiden kuin oppilaidenkin kanssa.
Yhteistyökyky ja rohkeus tarttua uusiin asioihin katsotaan eduksesi. Meillä pääset ohjaamaan ja tukemaan kaikenlaisia oppijoita. Toivomme sinulla olevan myös digitaaliseen pedagogiikkaan liittyvää osaamista.
Kelpoisuusvaatimuksena on asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998.
Tehtävään valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 6 §:n 2 mom. mukainen rikosrekisteriote ja selvitys terveydentilastaan ennen tehtävän vastaanottamista.
Viran täytössä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.
Auran kunta on savuton työpaikka.