Laaja-alaisen erityisopettajan viransijaisuus, Kuusiston koulu

KaarinaCompetitive0 applicants

About this role

Tule mukaan Kaarinan perusopetuksen ammattitaitoiseen, innokkaaseen ja kehittämishaluiseen joukkoon laaja-alaisena erityisopettajana Kuusiston koulussa!

Haemme Kuusiston kouluun laaja-alaisen erityisopettajan viransijaista. Tehtävässä toimit alkuopetuksen (vuosiluokat 1-2) oppimisen tuen suunnittelu- ja opetustyössä yhdessä koulun muun henkilökunnan kanssa yhteistyötä tehden.

Pohjaamme työmme yhteisille arvoillemme, jotka ovat avoimuus, rohkeus ja yhteisöllisyys. Meille tärkeitä asioita ovat yhtenevä kasvun ja oppimisen polku varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle ja yhteisen toimintakulttuurin kehittäminen käyttäytymisen myönteisen tuen pohjalta. Vuorovaikutus, sosiaaliset taidot ja yhteisöön kiinnittyminen ovat asioita, joihin panostamme.

Tarjoamme sinulle

myönteisen ja kehittymiseen kannustavan ilmapiirin,

laajan ja ammatillisesti vahvan työyhteisön,

mahdollisuuden kehittää työtehtävää ja sen sisältöä,

viihtyisät työtilat ja asianmukaiset työvälineet (kannettava tietokone, työpuhelin ja iPad)

hyvän perehdytyksen,

laajan ja monipuolisen työterveyshuollon (Mehiläinen) ja

työhyvinvointia tukevia palveluita, esim. Epassi-etuus, maksuton kuntosali ja uimahalli

Lue lisää työsuhde-eduista ja Kaarinasta työnantajana Tutustu työnantajaan -painikkeella.

Kuusiston koulu on perusopetuksen luokkien 1-6 sekä valmistavan opetuksen (3-6 luokka) muodostama noin 170 oppilaan koulu. Koulu toimii kahdessa yksikössä: vuosiluokat 1-2 Empon toimipisteessä (Kauppatie 1, Kuusisto) ja vuosiluokat 3-6 sekä valmo ns. pääkoulun toimipisteessä (Kuusiston koulutie 14, Kuusisto). Avoinna olevalla haulla etsitään alkuopetusyksikköön laaja-alaisen erityisopettajan viransijaista ajalle 1.8.2026 - 23.3.2027.

Kuusiston 130-vuotiaassa koulumiljöössä tarjoamme sinulle pienen ja yhteisöllisen työtiimin, jossa toimit erityisopettaja-ammattilaisena yhdessä luokanopettajien, koulunkäynninohjaajien ja rehtorin kanssa.

Tätä odotamme sinulta

Olet koulutukseltasi laaja-alaine

Responsibilities

  • myönteisen ja kehittymiseen kannustavan ilmapiirin,
  • laajan ja ammatillisesti vahvan työyhteisön,
  • mahdollisuuden kehittää työtehtävää ja sen sisältöä,
  • viihtyisät työtilat ja asianmukaiset työvälineet (kannettava tietokone, työpuhelin ja iPad)

Requirements

  • hyvän perehdytyksen,
  • laajan ja monipuolisen työterveyshuollon (Mehiläinen) ja
  • työhyvinvointia tukevia palveluita, esim. Epassi-etuus, maksuton kuntosali ja uimahalli

EU Requirements

Job Details

Posted7 April 2026
Closes7 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...