Koulunkäynninohjaaja

MuurameCompetitive0 applicants

About this role

Muuramen kunnan opetuspalvelut hakee koulunkäynninohjaajia kohdennetun tuen antamiseksi.

Muurame on elinvoimainen, reilun kymmenen tuhannen asukkaan kasvukunta, joka katsoo ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen.

Nyt haemme joukkoomme

KOULUNKÄYNNINOHJAAJIA

määräaikaisiin työsuhteisiin ajalle 10.8.2026-5.6.2027.

Tehtäviisi kuuluu kohdennetun ohjaajapalvelun antaminen, eli ohjaat työssäsi yksittäistä oppilasta mahdollistaen oppilaan tarvitseman tuen koulupäivän ajan. Työaikasi muodostuu ohjattavan oppilaan lukujärjestyksen mukaan (n. 25-30 viikkotuntia). Tehtävät sijoittuvat vuosiluokille 3-7.

Edellytämme tehtäviin valituilta soveltuvaa opetus-, kasvatus- tai ohjausalan koulutusta sekä aiempaa kokemusta lasten tai nuorten kanssa työskentelystä.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti.

Tehtävät alkavat 10.8.2026. Tehtävissä noudetaan 6 kk koeaikaa.

Tehtäviin valittujen tulee esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote, joka ei saa olla 6 kuukautta vanhempi.

Tervetuloa työkaveriksemme Muurameen!

http://www.muurame.fi

Opetuksen tuen päällikkö Sanna Rauhala, p. 040-824 4873

Opetuspalvelut

Muurame on nuorekas, viihtyisä ja elinvoimainen, reilun kymmenen tuhannen asukkaan kasvukunta. Se tunnetaan aktiivisesta elinkeinopolitiikasta ja yrittäjyyden tukemisesta. Muun muassa Suomen pientalomyönteisimpänä ja Keski-Suomen yritysmyönteisimpänä kuntana palkittu Muurame satsaa voimakkaasti lapsiperheisiin.

Muurame 40950

EU Requirements

Job Details

Posted7 April 2026
Closes7 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...