HelsinkiCompetitive0 applicants

About this role

Suojelupoliisissa on haettavana viraston yhteinen tutkijan vaativuustason 16-17 virka, joka on sijoitettu tiedusteluosastoon Helsingissä.

Työtehtävän kuvaus

Tutkijan tehtävänä on toimia osana tiedusteluosaston henkilötiedustelua ja tukea, sekä mahdollistaa yksikön tiedonhankintaa ja vastata osaltaan kansainvälisestä yhteistyöstä. Toimenkuvaan kuuluvat myös raportointi- ja kehitystehtävät omalla vastuualueella.

Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset

Suojelupoliisin virkaan voidaan nimittää vain Suomen kansalainen. Virkaan ei ole säädettyjä erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.

Hakijalta odotamme

Hakijalta odotamme valmiutta ottaa haltuun laajoja asiakokonaisuuksia, analysoida niitä monipuolisesti, sekä tunnistaa kriittisiä yksityiskohtia. Haettava tehtävä edellyttää erityisesti kykyä pitkäjänteiseen tietotyöhön, johon liittyy esimerkiksi tiedonhakua ja sen yhdistämistä eri lähteistä. Kirjallisten tuotteiden laatiminen on oleellinen osa toimenkuvaa.

Odotamme hakijalta aktiivista ja innovatiivista työotetta sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.

Tehtävään valittavan osalta luetaan eduksi, mikäli hänellä on aiempaa kokemusta tiedustelutoimialalta, viranomaisrekisterien monipuolisesta käyttämisestä ja avoimien lähteiden hyödyntämisestä. Myös aikaisempi kokemus henkilötiedustelusta voidaan lukea eduksi. Eduksi voidaan lukea myös osaaminen laajojen data-aineistojen käsittelystä ja hyödyntämisestä.

Lisäksi tehtävään valittavan osalta luetaan eduksi Venäjän yhteiskuntaan, hallintoon tai kieleen liittyvä osaaminen.

Parhaat edellytykset tehtävän menestykselliselle hoitamiselle antaa hyvä suomen ja tyydyttävä ruotsin sekä riittävä englannin kielen taito. Erityisesti venäjän kielen taito voidaan lukea eduksi.

Tarjoamme sinulle

Tarjoamme mielenkiintoisen ja haastavan työn ainutlaatuisessa toimintaympäristössä, jossa pääset yhdessä kanssamme kehittämään turvallista Suomea. Henkilöstömme on motivoitunutta ja työhönsä sitoutunutta. Suorituskykymme

EU Requirements

Job Details

Posted7 April 2026
Closes7 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...