Haetaan päätoimista tuntiopettajaa Hiltulanlahden kouluun
Kuopion kaupungin sivistystoimialalla on haettavana perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä 10.8.2026 alkaen. Tehtävän sijoituskoulu on Hiltulanlahden koulu.
Tehtäväkuvaus: Perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan tehtävä (luokanopetus) vuosiluokilla 1 - 6.
Päätoiminen tuntiopettaja tulee ensisijaisesti työskentelemään kolmiryhmäisissä muuntojoustavissa oppimisympäristöissä luokan-, resurssi- ja samanaikaisopettajan tehtävissä. Eduksi luetaan taito opettaa kieliä (englanti, ruotsi, saksa, ranska) alakoulussa. Päätoimisen tuntiopettajan edellytetään tukevan omalla toiminnallaan Hiltulanlahden koulun yhteisöllistä toimintakulttuuria, sitoutuvan yhteisopettajuuteen ja tiimitoimintaan sekä koulun pedagogisen suunnitelman toteuttamiseen ja arvoihin. Pedagoginen suunnitelma ja arvot ovat nähtävillä Hiltulanlahden koulun nettisivuilla.
Kelpoisuusvaatimukset: Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998 luokanopettajan kelpoisuus.
Arvostamme aiempaa kokemusta opettajan työssä sekä kehittämis- ja kehittymishalukkuutta ja edellytämme monimuotoisten opetus- ja arviointimenetelmien osaamista. Työyhteisössämme toimiminen edellyttää tiimiosaamista. Lisäksi arvostamme taitoa työskennellä moniammatillisissa yhteistyötehtävissä työyhteisössä sovittujen ohjeiden ja toimintamallien mukaisesti.
Tarjoamme sinulle hyvän perehdytyksen tehtävään ja käytössäsi on jaksamista ja hyvinvointiasi tukevia etuja esim.: ePassi, henkilökunnan hyvinvointikortti, työterveyshuolto.
Opetustuntien määrä on vähintään 16 vvt.
Palkkaus: OVTES;n I kalleusluokan mukaan
Lisäksi maksetaan tuloksellisuuslisä 0,94 % ja luokanopettajille, joilla ei ole kaksoiskelpoisuutta, toistaiseksi voimassa oleva TVA-lisä 103,95 €/kk.
Tehtävän täyttämisessä noudatetaan tarvittaessa kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Tehtävään valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä tarvittaessa nä