Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopiston harjoittelukoulu
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Oulun normaalikoulu on Oulun yliopiston harjoittelukoulu. Koulussamme opiskelee noin 900 oppilasta perusasteella ja 250 opiskelijaa lukiossa. Lisäksi järjestämme perusopetukseen valmistavaa opetusta. Normaalikoulu toimii kolmessa eri toimipisteessä Oulussa.
Harjoittelukoulun tehtävänä on antaa perusopetusta ja lukiokoulutusta, järjestää luokan- ja aineenopettajakoulutuksen pedagogisiin opintoihin kuuluvaa ohjattua opetusharjoittelua, osallistua opettajankoulutuksen kehittämiseen, sekä osallistua oppimista ja opettamista tukevaan tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa. Järjestämme myös täydennyskoulutusta ja koulutusvientiä. Lisäkis olemme yksi maailman Unesco-kouluista, joiden tavoitteena on muun muassa lisätä kulttuuritietoutta ja edistää suvaitsevaisuutta.
Etsimme nyt Oulun normaalikoululle
Koulunkäynninohjaajaa
vakituiseen työsuhteeseen 1.8.2026 alkaen Linnanmaan yläkoulun yksikköön, luokkatasoille 7-9.
Työtehtävät
Koulunkäynninohjaajana tehtäväsi on tukea oppilaita siten, että he kykenevät ottamaan vastuuta oppimisestaan ja koulunkäynnistään. Koulunkäynninohjaajan työ sisältää kasvatus-, ohjaus- ja huolenpitotyötä sekä yleistä opiskelun ja hyvinvoinnin edistämistä. Tehtäviisi kuuluu oppilaiden ohjausta oppitunneilla, mutta myös ryhmä- ja henkilökohtaisen ohjaajan tehtäviä, valvontatehtäviä, oppilaiden mahdollisesta lääkehoidosta huolehtimista, oppimateriaalin valmistelua sekä muita tehtäviä.
Mitä tarjoamme?
Tuen asiantun