Lehtori, erityisluokanopettaja, Oulun normaalikoulu

OuluCompetitive0 applicants

About this role

Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopiston harjoittelukoulu

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Oulun normaalikoulu on Oulun yliopiston harjoittelukoulu. Koulussamme opiskelee noin 900 oppilasta perusasteella ja 250 opiskelijaa lukiossa. Lisäksi järjestämme perusopetukseen valmistavaa opetusta. Normaalikoulu toimii kolmessa eri toimipisteessä Oulussa.

Harjoittelukoulun tehtävänä on antaa perusopetusta ja lukiokoulutusta, järjestää luokan- ja aineenopettajakoulutuksen pedagogisiin opintoihin kuuluvaa ohjattua opetusharjoittelua, osallistua opettajankoulutuksen kehittämiseen, sekä osallistua oppimista ja opettamista tukevaan tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaan. Järjestämme myös täydennyskoulutusta ja koulutusvientiä. Lisäksi olemme yksi maailman Unesco-kouluista, joiden tavoitteena on muun muassa lisätä kulttuuritietoutta ja edistää suvaitsevaisuutta.

Etsimme nyt Oulun normaalikoululle

Lehtoria, erityisluokanopettajaa

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2026 alkaen yläkouluun, luokkatasoille 7-9.

Työtehtävät

Sinulla on osaamista ja kokemusta työskentelystä tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa sekä joustava ja innovatiivinen työote. Sinulla on motivaatiota kehittää uusia, oppilaiden tukitarpeet huomioivia pedagogisia ratkaisuja yhteistyössä muiden opettajien kanssa. Tehtävään voi sisältyä pienryhmän tai erityisluokan opetusta. Tehtävään voi sisältyä myös opetusharjoittelun ohjausta, muita opettajankoulutukseen ja sen kehittämiseen liittyviä tehtäviä.

Mitä tarjoamme?

Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta ti

EU Requirements

Job Details

Posted7 April 2026
Closes7 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...