Ympäristöterveyspalveluissa on auki terveystarkastajan virka, joka täytetään 11.5. 2026 lukien tai sopimuksen mukaan. Tehtävä on niin sanottu hallinnollisen terveystarkastajan tehtävä, johon sisältyy toimielimen sihteerinä toimiminen sekä talous ja henkilöstöhallinnon tehtäviä. Käytännössä esimerkiksi myyntilaskutusta, ostolaskujen asiatarkastusta ja tiliöintiä, sopimus- ja arkistonhallintaa, sekä www-sivujen päivitystä sekä eläinlääkintähuollon talous-ja henkilöstöhallinnon tehtäviä. Talous- ja henkilöstöhallinnon tehtävät ovat osittain kausiluonteisia tai kuukausittain tiettyinä päivinä tapahtuvia. Tehtäviin kuluu edellä mainittujen lisäksi myös
SumUp ja KliniQ-tukihenkilönä toimiminen
terveysvalvonnan valvontakohteiden tietojärjestelmäkirjauksiin, päätöksentekoon ja valvonnan suoritteisiin liittyvät raportointi- ja suunnittelutehtävät toimialajohtajan apuna
ympäristöterveydenhuollon arkistonhoito ja tiedon hallinnan kehittämistehtävät yhdessä toimialajohtajan kanssa
lomakkeiden ja asiakaspalauteyhteenvetojen laatiminen
Talous- ja henkilöstöhallinnon tehtävien lisäksi tehtävässä osallistutaan valvontatehtävien hoitamiseen sekä asiakkaiden neuvontaan ja ohjaukseen. Etsimme henkilöä, jolla on valmius tarvittaessa myös toimia toimialajohtajan sijaisena ja elintarviketiimin vetäjänä.
Kelpoisuusvaatimuksena virkaan soveltuva korkeakoulututkinto sekä riittävä kokemus ja asiantuntemus ympäristöterveydenhuollon tehtävistä. Luemme eduksi hallinnollisen osaamisen, kokemuksen raportointi- ja suunnittelutehtävistä sekä monipuolisen kokemuksen ympäristöterveydenhuollon tehtävistä.
Soveltuva korkeakoulututkinto sekä riittävä kokemus ja asiantuntemus ympäristöterveydenhuollon tehtävistä.
Monipuolinen kokemus ympäristöterveydenhuollon tehtävistä.
http://www.lieto.fi