Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

YlivieskaCompetitive0 applicants

About this role

Haemme varhaiskasvatuksen lastenhoitajia määräaikaisiin työsuhteisiin.

Haemme varhaiskasvatuksen lastenhoitajia määräaikaisiin työsuhteisiin toimintakaudelle 2026-2027. Työsuhteen kesto maksimissaan 31.5.2027 asti.

Lastenhoitajana pääset heittäytymään lasten iloon ja huomaamaan hyvän. Saat käyttää työssäsi omia vahvuuksiasi ja olemaan mukana pedagogiikan vahvistamisessa lapsiryhmässäsi sekä koko päiväkodin tasolla. Pääset tekemään yhteistyötä paitsi oman työtiimisi työntekijöiden kanssa, myös joustavasti koko päiväkodin tasolla sekä ennenkaikkea lasten ja perheiden kanssa.

Työhösi saat tukea päiväkodin johtajalta, apulaisjohtajalta, varhaiskasvatuksen erityisopettajalta ja myös muulta työyhteisöltä. Mentorointi on osa Hakalahden päiväkodin toimintakulttuuria.

Arvostamme lasten lämmintä, aitoa kohtaamista. Toivomme sinulta positiivista työotetta ja turvallisia vuorovaikutustaitoja suhteessa lapsiin, perheisiin ja työyhteisön jäseniin.

Kelpoisuusvaatimukset:

Lastenhoitajan kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain 28 §:n mukaisesti, kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnon osilla.

Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa voidaan huomioida myös muut soveltuvat hakijat.

Määräaikaisiin tehtäviin haemme lastenhoitajia seuraavasti;

Joukahaisen päiväkotiin kolme (3) määräaikaista lastenhoitajaa

Simonpuiston päiväkotiin kahdeksan (8) lastenhoitajaa

Hakalahden päiväkotiin (vuorotyö) (5) lastenhoitajaa

Ilmoitathan hakemuksessasi, mihin varhaiskasvatusyksikköön olet hakemassa.

https://www.ylivieska.fi/kasvun-ihmeita/

Joukahaisen päiväkoti: Marja-Leena Myllymäki, puh. 040 6429 867

Simonpuiston päiväkoti: Heli Saarela, puh: 040 6429 869

Hakalahden päiväkoti: Kristiina Syrjämäki, puh: 040 6429 882

Varhaiskasvatuspalvelut

Ylivieska on kasvava ja kehittyvä 15 30

EU Requirements

Job Details

Posted8 April 2026
Closes8 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...