Nosturimekaanikko

RaaheCompetitive0 applicants

About this role

Haemme nosturimekaanikkoa päivävuoroon osaksi nosturikunnossapitoa.

Liittyminen SSAB-perheeseen tarkoittaa, että pääset mukaan matkallemme. Tämä matka on mielestämme elintärkeä planeettamme kestävän kehityksen kannalta. Teräs on ollut yksi tärkeimmistä materiaaleista yhteiskuntiemme kehityksen kannalta ja on sitä myös jatkossa. Sitä on rakennusten katoissa, kaupunkejamme yhdistävissä silloissa ja huomispäivän autoissa. SSAB on ylpeä historiastaan ja asemastaan erikoislujien terästen markkinajohtajana. Tiedämme kuitenkin myös, että teräksen tuotanto on yksi maailman suurimmista kasvihuonekaasujen tuottajista. Sen on muututtava. Sen vuoksi olemme kehittäneet maailman ensimmäisen fossiilivapaan terästuotannon sekä sitoutuneet muuttamaan oman toimintamme suurelta osin fossiilivapaaksi. Osana SSAB:tä sinulla on keskeinen asema tämän tavoitteen saavuttamisessa ja koko terästeollisuuden vihreän siirtymän edistämisessä.

Työtehtävän kuvaus

Työtehtäviisi kuuluvat ensisijaisesti terässulaton nostureiden ja nostimien mekaaniset kunnossapitotyöt. Työskentelet osana 9 asentajan tiimiä päivävuorossa. Työ sisältää myös liikkumista raudan valmistuksen ja valssaamon alueilla. Työ vaatii hyviä yhteistyötaitoja sekä hyvää fyysistä kuntoa. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.

Pääasialliset työtehtävät

Nostureiden ja nostimien korjaus-, huolto- ja kehitystyöt

Nostureiden ja nostimien tarkastukset

Turvallisuuden ja toiminnan kehittäminen

SSAB One -toimintaan osallistuminen

Odotamme sinulta

Vankkaa turvallisuusasennetta

Kokemusta teollisuuden kunnossapitotöistä

Oma-aloitteisuutta ja aktiivista asennetta

Joustavuutta muuttuviin työtehtäviin

Metallialan- tai koneasentajan koulutusta

Tarjoamme sinulle

SSAB haluaa luoda monimuotoisen ja osallistavan ympäristön. Pohjaamme arvoihimme – päättäväinen, aito ja edelläkävijä – tehdessämme päivittäisiä päätöksiä ja pidämme asiakkaan aina toimintamme ytimessä. Se tekee meistä kaikista tii

EU Requirements

Job Details

Posted9 April 2026
Closes9 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...