Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV) hakee toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen asiantuntijaa, joka vastaa tieteellisten seurojen julkaisutoiminnan ja kansainvälisen toiminnan valtionavustuksista sekä osallistuu tieteellisen julkaisutoiminnan kehittämiseen.
Työ alkaa sopimuksen mukaan, kuitenkin viimeistään elokuun alussa 2026.
Asiantuntijan tehtäviin kuuluvat:
julkaisuavustusten ja kansainvälisen toiminnan hakemuksiin, niiden käsittelyyn ja päätöksiin liittyvät tehtävät
avustusten maksatukseen ja tiliselvityksiin liittyvät tehtävät yhteistyössä taloushallinnon kanssa
avustustoimintaa koskevan koulutuksen ja neuvonnan sekä tapahtumien järjestäminen
avustustoiminnan kehittäminen
tieteellistä julkaisutoimintaa koskevien palvelujen kehittäminen ja hanketoimintaan osallistuminen
tieteellistä julkaisutoimintaa koskeva tiedontuotanto, selvitystehtävät ja raportointi
konferenssiavustuksista vastaavan henkilön varahenkilönä ja työparina toimiminen
Työtehtävien menestyksekäs hoitaminen edellyttää:
kokemusta tieteellisestä julkaisu- ja kustannustoiminnasta
oma-aloitteisuutta, hyviä työn hallinnan taitoja, ongelmanratkaisu- ja kehittämistaitoja sekä hyviä yhteistyö- ja viestintätaitoja
soveltuvaa korkeakoulututkintoa
vahvaa suomen ja englannin kielen taitoa, muu kielitaito (erityisesti ruotsi) katsotaan eduksi
Arvostamme:
tiede- ja tutkimusyhteisön toimintaperiaatteiden ja -käytäntöjen tuntemusta
monipuolista tutkimusrahoituksen tai muiden avustusten tuntemusta
IT-taitoja ja tietojärjestelmien tuntemusta ja perustason osaamista tietokannoista
kokemusta kokousten ja tapahtumien järjestämisestä
tohtorin tutkintoa.
Tarjoamme mukavan ja asiantuntevan työyhteisön, hyvät työtilat vastaremontoidusta Tieteiden talosta Kruununhaasta (Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki), sekä mahdollisuuden työskennellä sopimuksen mukaan etänä.
Tehtävän palkkauksessa noudatetaan yksityisen opetusalan työehtosopimusta. Palkkaus on kokemuslisästä riippuen noin 3600–4200 euroa kuukaude