Tule töihin Sastamalan kaupungille!
Sastamalan kaupungin varhaiskasvatuksessa on haettavana varhaiskasvatuksen opettajan määräaikainen toimi1.8.2026- 31.7.2027 väliselle ajalle. Ensisijainen sijoituspaikka on Omenapuiston päiväkoti.
Omenapuisto on yhden ryhmän päiväkoti.
Pienryhmätoiminta ja lasten yksilöllisyyden arvostaminen ovat meille tärkeitä. Jokainen lapsi on arvokas omana itsenään, juuri sellaisena kuin hän on. Jokaisen kehityskaari on myös yksilöllinen ja se huomioidaan toiminnassa.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti yhdessä tiimisi kanssa.
Tarjoamme sinulle
Monipuolisen tehtävänkuvan, jossa pääset haastamaan itseäsi ja kehittämään henkilökohtaista osaamistasi
Kollegiaalista tukea, sillä suurimmassa osassa päiväkotiryhmiä meillä on kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa
Ryhmän tiimin tukemaan päivittäistä työtäsi
Noudatamme 1.10.2025 voimaan tullutta tasopalkkajärjestelmää, jossa A1-tason palkka on 2970,64€
Lakisääteisen työterveyshuollon lisäksi työntekijöillämme on käytössä työterveyshuoltopainotteinen yleislääkäritasoinen terveydenhuolto Terveystalon tuottamana.
Kaupungin järjestämät Tyhy-palvelut ja E-passi edut
Tehtävää täytettäessä arvostamme
Kokemusta varhaiskasvatuksen opettajana toimimisesta
Hyviä vuorovaikutustaitoja johdattamaan omaa työtiimiä laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamisessa
Kehittävää työotetta ja halua toimia tärkeänä osana varhaiskasvatuksen henkilöstön verkostossa
Lisäksi edellytämme sinulta
Hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa
Kelpoisuusvaatimuksen täyttämistä 1.8.2026, joka määräytyy varhaiskasvatuslain 540/2018 mukaisesti.
Kelpoisuustodistukset sekä ansioluettelo tulee skannata hakemuksen liitteeksi.