Orimattilan kaupungin opetuspalveluissa on haettavana perusopetuksen erityisluokanopettajan viransijaisuus ajalle 1.8.2026-31.7.2027, sijoituskoulu on Myllylän koulu.
Haemme innostuvaa ja joustavaa yhteisöömme sopivaa tiimipelaajaa, jolla on nykypäivän kouluarjessa tarvittavaa pelisilmää ja halua kehittää hyvinvointia koulussamme.
Myllylän koulu on noin 290 oppilaan kaksisarjainen alakoulu, jossa on yhteensä noin 28 henkilökunnan jäsentä. Toiminta-ajatuksena on "jokaiselle oppijalle mahdollisuus".
Meillä on yleisopetuksen luokkien lisäksi 3 erityisluokkaa, joiden oppilaista osa integroituu osittain yleisopetuksen luokkiin ja päinvastoin. Erityisluokat ovat yhdysluokkia, joissa opettajan apuna on luokkakohtainen koulunkäynninohjaaja. Koulussamme on myös laaja-alainen erityisopettaja.
Myllylän koulussa huomioidaan sekä lasten että aikuisten vahvuudet. Meille on tärkeää kohtaaminen, positiivinen pedagogiikka ja tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen. Koulumme on aktiivinen Erasmus-koulu. Myllylän koulussa osataan auttaa, kiittää ja kannustaa. Selkeä työnjako, yhteisöllisyys ja positiivisuus tukevat työssä jaksamista.
Edellytämme hyviä ryhmänhallinta- ja ohjaustaitoja sekä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja ja osaamista erilaisten oppijoiden kohtaamisessa. Tehtävä vaatii kehittävää ja joustavaa työotetta ja kykyä sekä itsenäiseen että tiimityöhön. Eduksi katsomme osaamisen ja kokemuksen yhdysluokkamuotoisesta erityisluokan opettamisesta.
Arvostamme:
aktiivisuutta ja positiivista asennetta
vastuunkantoa tiimityöskentelyssä, yhteisopettajuudessa ja koulun yhteisten asioiden hoidossa
sujuvaa huoltajayhteistyötä
Tule meille töihin, meillä iloitaan ja onnistutaan yhdessä!
Viran kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaisesti. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Orimattilan kaupunki maksaa pätevälle erityisluokanopettajalle rekrytointilisää n. 300€/