Viestintäsuunnittelija, Kirjasto

OuluCompetitive0 applicants

About this role

Palvelu- ja erillisyksiköt, Kirjasto

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme nyt Oulun yliopiston kirjastoon

Viestintäsuunnittelijaa

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Oulun yliopiston kirjasto järjestää Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun tutkimuksen, opetuksen ja opiskelun tarvitsemat kirjasto- ja tietopalvelut.

Etsimme kirjastoalan tuntevaa viestinnän ammattilaista, joka tuntee myös korkeakouluyhteisön viestintäkanavat ja viestinnälliset tarpeet.

Työtehtävät

Viestintäsuunnittelijana vastaat Oulun yliopiston kirjaston viestinnästä. Viestintäsuunnittelijana teet töitä kaikkien kirjaston palveluiden kanssa sekä olet osa korkeakoulujen viestintäverkostoa. Hallinnollisesti olet osa kirjaston lainaus- ja neuvontapalvelut -tiimiä. Työtehtäviisi kuuluu myös osallistuminen kirjaston asiakaspalveluun.

Työtehtäviisi kuuluu:

Kirjaston monikanavainen asiakasviestintä ja sen suunnittelu

Kirjaston sosiaalisen median kanavien hallinnointi ja sisällöntuotanto

Verkkosisältöjen tuottaminen ja toimittaminen (mm. uutisten ja tapahtumailmoitusten julkaiseminen, kirjaston verkkosivujen ja intranet-sisältöjen päivittäminen sekä uuden intranetin suunnitteluun ja toteutukseen osallistuminen)

Kirjaston viestintäryhmän ja sometiimin vetäminen

Kirjaston asiakaspalvelupäivystykseen osallistuminen

Mitä tarjoamme?

Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.

Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-edu

EU Requirements

Job Details

Posted8 April 2026
Closes8 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...