Vuodesta 1952 Kaivopuiston rannassa toiminut Café Ursula on yksi Helsingin tunnetuimmista kohtaamispaikoista. Kesäsesonki on meillä todella vilkas ja etenkin aurinkoisina päivinä monet tulevat nauttimaan Ursulan tarjonnasta.
Haemme kesä-elokuuksi ammattitaitoisia kokkeja vahvistamaan tiimiämme. Toivomme, että pääsisit aloittamaan kanssamme jo keväällä silloin vuoroja on tarjolla tarpeen mukaan, ja pääset rauhassa perehtymään työhön ja tiimiin ennen kiireisintä sesonkia.
*Tehtävänkuvat ja vastuut:**
Työ on monipuolista, ja tehtäviä voidaan painottaa osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan. Toivomme, kuitenkin että pystyt tarvittaessa toimimaan kaikissa tehtävissä. Vuorot sijoittuvat pääsääntöisesti 8-21 välille.
Buffet-lounas - tarjoilemme arkisin tuoreista raaka-aineista valmistettua lounasta, päivittäin vaihtuva liha/kalaruoka sekä vegaaninen vaihtoehto. Vastaat itsenäisesti lämpimien buffet-ruokien valmistuksesta.
À la carte-annokset ovat tarjolla arki-iltaisin ja viikonloppuisin. Carte-vuoroissa työskentelet pääosin itsenäisesti illan viimeiset tunnit, vilkkaimpia iltoja lukuun ottamatta.
Kylmän keittiön puolella valmistetaan lounaan salaatteja sekä suolaisia vitriinituotteita.
Meillä järjestetään myös yksityistilaisuuksia, joiden tarjoilut vaihtelevat cocktailpaloista aina pöytiintarjoiltuihin illallisiin.
*Mitä odotamme sinulta?**
Kokemusta etenkin buffet-lounaan valmistuksesta, à la carten hallinta ja kokemus kylmän keittiön puolella työskentelystä katsotaan eduksi
Sujuvaa suomen ja/tai englannin kielen taitoa
Motivaatiota ja valmiutta työskennellä kaikissa keittiön tehtävissä
Kykyä työskennellä itsenäisesti, järjestelmällisesti ja siististi
Alan koulutusta ja hygieniapassia
*Mitä tarjoamme sinulle?**
Mahdollisuuden vaikuttaa työnkuvaasi ja työvuoroihisi
Rennon ja sujuvasti toimivan työyhteisön
Hyvän perehdytyksenkaikkiin työtehtäviin
Monipuolisen työn, jossa pääset kehittämään omaa osaamistasi
Ammattitaitoisen tiimin, jossa osa