Tervetuloa konsernin Head of AI:ksi Cor Groupille!
Cor Group -konserni on suomalainen, kasvava yhtiöperhe ja Suomen viidenneksi suurin terveysalan toimija. Yrityksiämme ovat muun muassa Coronaria, Silmäasema, Professio, Kuntokeskus Liikku, Kotikatu365 Oy ja Mectalent. Vuonna 2025 liikevaihtomme oli noin 490 miljoonaa euroa ja työllistämme yli 5000 asiantuntijaa. Olemme alusta lähtien uskaltaneet haastaa vallitsevia toimintamalleja ja pohtineet, miten voisimme tehdä asioita paremmin tai järkevämmin.
Konsernimme asiantuntijakeskuksessa työskentelee noin 130 rautaista ammattilaista tukien konserniyhtiöitämme erilaisissa hallinnollisissa tehtävissä (mm. tietohallinto, talous, HR, palkat ja markkinointi). Tietohallinto-yksikössämme työskentelee puolestaan noin 40 osaajaa, jotka vastaavat monialakonsernimme teknologiaratkaisuista ja -palveluista aina yhteisistä perusteknologiaratkaisuista liiketoimintakohtaisiin ratkaisuihin ja tietoturvaan. Tietohallinto on visionsa mukaisesti liiketoiminnan kasvun ja uudistumisen mahdollistaja. Hyödynnämme moderneja teknologiaratkaisuja, dataa ja tekoälyä asiakas- ja työntekijäkokemuksen jatkuvaan kehittämiseen. Toimimme ketterästi ja liiketoimintalähtöisesti, panostaen omaan ydinosaamiseemme ja elinkaariajatteluun. Rakennamme laadukkaita, turvallisia, kustannustehokkaita ja skaalautuvia ratkaisuja, jotka tukevat organisaation jatkuvaa kehittymistä ja strategista uudistumista. Olet osa tätä asiantuntijakeskuksen tietohallintoa ja raportoit omasta vastuualueestasi konsernin tietohallintojohtajalle.
Mistä konsernimme Head of AI vastaa?
Konsernin Head of AI:na roolisi on valjastaa tekoäly liiketoiminnan kilpailueduksi ja varmistaa sitä kautta datan tehokas hyödyntäminen liiketoiminnan ytimessä. Luot muutosta, haastat ajattelua ja inspiroit organisaatioitamme uudistumaan datan ja AI:n avulla. Vastuualueesi koostuu seuraavista ydintehtävistä:
Määrittää ja johtaa konsernin AI-vision toteutusta liiketoimintalähtöisesti.
Rakentaa skaalaut