Haemme kehittävää apulaisosastonhoitajaa HUS Akuutin Peijaksen sairaalan päivystysvalvontaan. Oletko innostunut johtamisesta ja kehittämisestä, mutta haluat samalla säilyttää otteen kliinisestä hoitotyöstä? Tule meille päivystysvalvontaan apulaisosastonhoitajaksi. Työ alkaa 1.6.2026 tai sopimuksen mukaan.
Millaista työ meillä on?
Toimit tiimissä osastonhoitajan ja kahden muun apulaisosastonhoitajan kanssa, joilla toisella on hallinnollisia työtehtäviä ja toisella opetushoitajan tehtäviä. Työtehtäviisi kuuluu:
Yksikön kehittämisasioiden koordinointi yhteistyössä esihenkilötiimin kanssa (esimerkiksi laadunhallinnan käytännöt, näyttöön perustuvat toimintamallit)
Osallistuminen päivittäisen toiminnan suunnitteluun ja organisointiin
Kliininen hoitotyö noin puolet työajasta
Työ on monipuolista ja vastuullista. Pääset mukaan kehittämään hoitotyötä ja vaikuttamaan arjen sujuvuuteen moniammatillisessa tiimissä.
Osastollamme on yhteensä 27 potilaspaikkaa, joista 13 hoitopaikkaa on varattu valvontahoitoa tarvitseville sydän-, teho-, tai päivystyspotilaille ja 14 sairaansijaa osastohoitoa tarvitseville potilaille. Vastaamme akuutisti sairastuneiden potilaiden hoidosta usealla lääketieteen erikoisalalla, mm. kirurgia, sisätaudit, kardiologia, neurologia ja keuhkosairaudet. Toimintamme perustuu laadukkaaseen potilashoitoon, vastuullisuuteen, aktiiviseen moniammatilliseen yhteistyöhön, jatkuvaan oppimiseen ja ihmisarvon kunnioittamiseen.
Odotamme sinulta:
Kiinnostusta apulaisosastonhoitajan tehtävään
Kykyä organisoida, ohjata ja kehittää toimintaa
Kokemusta akuuttihoitotyöstä
Hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja
Valmiuksia hyödyntää sähköisiä potilastietojärjestelmiä (Apotti) ja MS Office -ohjelmia toiminnan suunnittelussa ja raportoinnissa
Tarjoamme sinulle:
Hyvän perehdytyksen ja työyhteisön tuen
Mahdollisuuksia kouluttautua ja kehittää omaa osaamistasi
Yhteisöllisen työvuorosuunnittelun ja joustavan työn arjen ja vapaa-ajan yhteensovittamiseksi. Työsi on kak