Varhaiskasvatusohjaaja

KalajokiCompetitive0 applicants

About this role

Kalajoen kaupungin varhaiskasvatuspalveluissa on haettavana

VARHAISKASVATUSOHJAAJAN yksi (1) toistaiseksi voimassa oleva virka 1.8.2026 alkaen.

Hae meille varhaiskasvatusohjaajaksi ja tule rakentamaan viiden tähden varhaiskasvatusta!

Varhaiskasvatuksen ohjaajan tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja sekä sopeutumista muuttuviin tilanteisiin. Varhaiskasvatusohjaajalta odotamme vahvaa varhaiskasvatuksen sisältöjen osaamista ja johtamista sekä kehittämismyönteistä johtamisotetta. Varhaiskasvatuksen ohjaaja toimii lähiesihenkilönä perhepäivähoitajille ja hänelle kuuluu perhepäivähoitoon liittyviä henkilöstöhallinnon tehtäviä. Varhaiskasvatuksen ohjaaja vastaa perhepäivähoidon ohjauksesta, kehittämisestä ja valvonnasta. Varhaiskasvatusohjaaja toimii varhaiskasvatusjohtajan varahenkilönä tämän poissa ollessa.

Varhaiskasvatusohjaajan työhön kuuluu varhaiskasvatuksen hallinnollisia tehtäviä, kuten erilaisten järjestelmien pääkäyttäjänä toimiminen, tiedottaminen ja varhaiskasvatuksen erilaisten hakemusten käsittelyprosessit.

Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain 540/2018 31 §:n mukaisesti varhaiskasvatuksen opettajan (26 §) tai varhaiskasvatuksen sosionomin (27 §) kelpoisuus ja riittävä johtamistaito. Arvostamme monipuolista osaamista, joustavuutta, tietoteknisiä taitoja, yhteistyötaitoja sekä kielitaitoa.

Palkkaus ja muut viran ehdot KVTES:n mukaan. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote, hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja esitettävä alkuperäiset pätevyydenosoittavat todistukset. Virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Hakemus tehdään sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi 10.4.2026 klo 14.00 mennessä.

Lisätietoja tehtävästä antaa varhaiskasvatusjohtaja Elina Nygård, elina.nygard@kalajoki.fi, puh. 044 4691 263. Tiedustelut puhelimitse klo 10-11 välisenä aikana.

http://www.kalajoki.fi

EU Requirements

Job Details

Posted7 April 2026
Closes7 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...