Rakennamme maalämpökoteja pohjoisen puusta arvostetuille sijainneille. Olemme perustamisestamme vuodesta 2017 asti kasvaneet yhdeksi pääkaupunkiseudun johtavista pientalojen rakentajista. Kuulumme talousluvuiltamme toimialamme vahvimpiin yrityksiin: liikevaihtomme oli vuonna 2025 23 miljoonaa euroa ja luottoluokituksemme on paras mahdollinen, AAA. Tavoittelemme 100 M€ liikevaihtoa vuoteen 2030 mennessä ja datamme perusteella kysyntä onkin nousussa pk-seudun pientaloissa. Toimintamme perustuu vahvasti projektien onnistumiseen tontinhankinnasta asuntojen luovutukseen sekä niiden takuuajan loppuun saakka. Asiakkaiden tyytyväisyys määrittää onnistumisemme.
Kannattavan kasvun sekä jatkuvasti lisääntyvien projektien vuoksi etsimme joukkoomme uutta avainpelaajaa. Haluatko sinä tai tuntemasi henkilö olla merkittävä osa menestyvää tarinaamme?
Olaksella projektipäällikkö vastaa yhtäaikaisesti useasta projektikokonaisuudesta. Hankitulle tontille suunnitellaan arkkitehdin toimesta asunnot projektipäällikön ohjauksella. Rakennusluvan saamisen jälkeen projektipäällikkö kilpailuttaa ja hankkii tarvittavat urakat. Rooliin kuuluu vahvasti myös kustannusten suunnittelu ja seuranta – projektipäällikkö varmistaa, että hankkeet pysyvät budjetissa ja tavoitteissa. Hän on mukana markkinoinnin ja myynnin suunnittelussa sekä hinnoittelee tulevat kodit yhdessä tiimin kanssa. Rakentamisen aikana projektipäällikkö toimii yhteistyössä työnjohdon kanssa ratkomassa haasteita ja seuraamassa hankkeen etenemistä. Kohteen valmistuessa projektipäällikkö huolehtii, että asunnot luovutetaan asiakkaille sovitusti ja laadukkaasti. Projektipäällikkö kantaa kokonaisvastuun hankkeen tuloksesta, aikataulusta, laadusta sekä turvallisuudesta.
Hakemamme henkilö
Haluamme joukkoomme arvojemme (rehellisyys, luottamus, laatu) mukaisen henkilön, joka on valmis ottamaan vastuuta projekteista edellä kuvatun mukaisesti. Arvostamme kokemusta rakennusalalta, suunnittelusta ja/tai projektinjohtamisesta – mutta kaikkein t