Kelpoisuusehtona on kelpoisuusasetuksen (986/1998) mukainen luokanopettajan kelpoisuus. Koska kyseessä on vuoden määräaikainen tehtävä, otetaan kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat huomioon.
Rautavaaran yhtenäiskoulu ja lukio ovat noin 150 oppilaan ja 30 työntekijän kokonaisuus. Koulukeskuksella toimii perusopetuksen ja lukion lisäksi myös esikoulu. Tehtävään valittavalta odotetaan innostusta kehittää koulun oppimista tukevia opetusjärjestelyjä sekä ryhmäkohtaista tukea yhteistyössä muun henkilöstön kanssa. Hakijalla tulee olla hyvät työyhteisö- ja vuorovaikutustaidot sekä aito kiinnostus yhteistyön tekemiseen kollegojen kanssa. Edellytämme kyvykkyyttä opetuksen yhteissuunnitteluun ja joustavien opetusjärjestelyjen käyttöön. Eduksi luetaan aikaisempi kokemus alkuopetuksesta ja yhteisopettajuudesta, sekä kyvykkyys opettaa psykologiaa lukiossa.
Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaan. Virkasuhteessa noudatetaan kolmen (3) kuukauden koeaikaa.
Virkaan haetaan ensisijaisesti Kuntarekryn kautta 24.4.2026 klo 16 mennessä.
http://www.rautavaara.fi