Varhaiskasvatuksen erityisopettajan virka 2.6.2026 alkaen.
Meillä Rautalammilla varhaiskasvatuksen erityisopettajana saat mahdollisuuden kehittää ja vahvistaa erityispedagogista työotetta pienen paikkakunnan hallittavan kokoisissa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ryhmissä. Työsi tavoitteena on tukea ryhmien henkilöstöä ja perheitä lapsen kasvuun ja oppimiseen liittyvissä asioissa. Työssäsi edistät inklusiivisen toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumista.
Rautalammilla varhaiskasvatuksen erityisopettajana pääset työskentelemään vähintään puolet työpäivästä eri varhaiskasvatuksen yksiköiden ryhmissä ja esiopetuksessa antaen osa- tai kokoaikaista erityisopetusta lasten tarpeen mukaisesti, mallittaen tarvittaessa työtä lapsiryhmissä ja osallistut ryhmien tiimipalavereihin sekä kutsut tarvittaessa palavereihin koolle lapsen tukeen liittyviä yhteistyötahoja. Vastaat yhdessä muun henkilöstön kanssa lapsen arkeen ja oppimiseen tarvittavien tukimuotojen suunnittelemisesta, toteuttamisesta ja arvioinnista varhaiskasvatuslain ja perusopetuslain mukaisesti ja olet mukana eri moniammatillisissa tiimeissä. Luot eheää lapsen tuen jatkumoa varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja teet tarvittaessa yhteistyötä peruskoulun erityisopettajien kanssa, jolloin varmistetaan katkeamaton tuen jatkumo myös lapsen aloittaessa koulutiensä. Teet esitykset lapsen tarvitsemasta tuesta varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa hallintopäätösten pohjaksi ja tuot omaa asiantuntemusta resurssitarpeen tunnistamiseen, suunnitteluun ja arviointiin.
Olet etsimämme henkilö, jos sydämesi sykkii erityisvarhaiskasvatukselle ja nautit lasten kanssa tehtävästä työstä.
Rautalammilla tarjoamme sinulle erityisesti:
koko työyhteisön sekä alueellisen varhaiskasvatuksen ja koulun erityisopettajien verkoston tuen
Oman toimistotilan
Jätä hakemus ja tule mukaan!
Kelpoisuusvaatimus
Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kelpoisuus varhaisk