Reila Palvelut Oy on S-ryhmään kuuluvan SOK:n tytäryhtiö ja turvallisuus- sekä rahahuoltoalan edelläkävijä Suomessa. Reila tunnetaan innostuneista, osaavista ja omistautuneista työntekijöistä. Työnantajana tarjoamme pitkäaikaisen, turvallisen ja vastuullisen työpaikan.
Rekrytoimme nyt osa-aikaisia Gaardi-vartijoita KESÄTÖIHIN Vantaan Pakkalassa sijaitsevaan suureen tuotantolaitokseen.
Gaardi-vartijana työssäsi ratkot toisinaan arjen pieniä pulmia ja välillä taas autat asiakkaita hyvinkin poikkeuksellisissa tilanteissa. Reilalaisille vaihtelevuus on kuitenkin ihan tavallista työtä: meillä opit reagoimaan nopeasti, ottamaan vastuuta ja toimimaan erilaisten ihmisten kanssa. Nämä taidot hyödyttävät ihan missä tahansa duunissa! Hae tätä paikkaa, jos haluat oppia valtavan määrän vuorovaikutustaitoja ja sinulla on halu tehdä monipuolista vuorotyötä.
Mitä työ pitää sisällään?
Gaardina työskentelet logistiikkakeskuksen portilla ja tehtäviisi kuuluu muun muassa ajoneuvoliikenteen valvontaa, kulunvalvontaa ja erilaisia asiakaspalvelutehtäviä.
Työvuorot ovat 12 tunnin mittaisia, ja ne voivat sijoittua päivä- tai yöaikaan arkena sekä viikonloppuisin . Tehtävässä menestyy henkilö, joka on positiivinen, turvallisuuslähtöinen ja asiakaspalveluhenkinen. Tehtävässä onnistuaksesi tarvitset kykyä itsenäiseen ja oma-aloitteiseen työskentelyyn. Tehtävä edellyttää nuhteetonta taustaa, täysi-ikäisyyttä, sujuvaa suomen kielen taitoa sekä vartijakorttia. Aikaisempi työkokemus turvallisuusalan tehtävistä luetaan eduksi, mutta sitäkin tärkeämpää on aito kiinnostus turvallisuusalaa kohtaan ja halu kehittyä.
Miksi meille kannattaa tulla kesätöihin?
Usein kesätöihin tullaan, jotta CV:seen ja pankkitilille tulisi täytettä, mutta työkavereiden takia siellä oikeasti viihdytään. Meillä palkkaus määräytyy vartiointialan TES:n tason II mukaisesti, ja vuorotyössä maksettavat ilta-, yö- ja viikonloppulisät tuovat mukavasti lisää peruspalkan päälle. Kesätyösopimukset ovat osa-aikaisia, ja ty