Haemme OHJAAJAA toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työnsuorittamispaikka voi olla kummassa tahansa perhekodissa.
Hakijalla tulee olla sosionomi AMK-tason koulutus.
Eduksi katsotaan sijaishuollon työkokemus.
Toivo ammatillisen perhekodin arjessa painottuvat arvostava ja kunnioittava kohtaaminen sekä valmentava ja osallistava työskentely. Arkemme on selkeää, ennakoitua ja strukturoitua. Henkilökunta vastaa lasten kokonaisvaltaisesta hoidosta ja kasvatuksesta, yhdessä monialaisen verkoston kanssa.
Tehtäviisi kuuluvat lasten hoito-, ohjaus- ja kasvatustehtävät. Työ sisältää kirjallisia töitä, palavereihin osallistumista, verkostojen kanssa tehtävää yhteistyötä, yksikön arjen toiminnan sujuvuudesta huolehtimista.
Vahvuuksina pidämme hyviä vuorovaikutustaitoja ja jämäkkää, mutta huumorintajuista ja turvallista työotetta sekä kodin arjen hoitamiseen kuuluvien tehtävien taitamista. Tiimityöskentely- ja yhteistyötaidot ovat hallussa, mutta osaat myös työskennellä itsenäisesti.
Toimintamme on virikkeellistä, joten erilaiset liikunnalliset ja toiminnalliset taidot katsotaan myös eduksi. Työtä tehdään omalla persoonalla ja omia vahvuuksia hyödyntäen.
Työsuhde-etuina tarjoamme liikunta- ja kulttuuriedun, kattavan työterveyshuollon sekä tuemme täydennyskouluttautumistasi.
Sosionomin tehtäväkohtainen peruspalkka on yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukainen. Vuorolisiä maksetaan keskimäärin 20–30%. Työ on pääasiassa kaksivuorotyötä.
Tehtävään valittavan on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskevan lain (504/2002) edellyttämä rikosrekisteriote.
Työpaikka täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä.