Sibelius-Akatemia
Tule vahvistamaan kanssamme Taideyliopiston asemaa taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisenä edelläkävijänä!
Haemme Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan
Tuottajaa
toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.5.2026 alkaen tai sopimuksen mukaanmahdollisimman pian.
Tuottajana tehtäviisi kuuluu genrerajoista riippumatta Taideyliopiston Sibelius-Akatemian konserttien, taiteellisten tasosuoritusten ja muiden opetukseen liittyvien konserttien ja tapahtumien tuotanto. Tehtäväkuvaan kuuluu myös festivaalituotantoja ja Töölön kampuksen salitiloissa toteutettavien Taideyliopiston seminaarien ja konferenssien tukea. Osallistut tarvittaessa Taideyliopiston yhteisten strategisten tuotantojen toteutukseen. Kansainväliset tuotannot ja vierailut sekä näihin liittyvät sopimukset ja palkkioprosessit ovat myös osa työkokonaisuuttasi.
Tuottajat ja koordinaattorit tarjoavat opettajille ja opiskelijoille asiantuntijatukea konsertti-, tapahtuma- ja tasosuoritustoiminnan prosessien eri vaiheissa ja ovat mukana toiminnan sujuvoittamiseen tähtäävässä kehittämistyössä. Tuottajat työskentelevät osana Taideyliopiston Sibelius-Akatemian taiteellisen toiminnan palvelualuetta, johon kuuluvat tuottajapalveluiden lisäksi orkesteritoiminnan tiimi, lavatiimi, konserttivahtimestarit, esitystekniikka- ja soitinpalvelut sekä ohjelmapalvelu Primo.
Sibelius-Akatemian tuottajapalveluissa on odotettavissa etukäteen tiedossa olevia erilaisia tehtäväjärjestelyitä ja tämä tulee vaikuttamaan työpaketteihin esihenkilöiden määritteleminä rooleina. Tuottajat voivat osallistua myös tiimille kuuluviin koordinaatiotehtäviin, kuten matinea- ja luokkakonserttitoiminnan suunnittelu- ja järjestelytehtäviin.
Tätä tarjoamme sinulle
Työskentely-ympäristön tuoreimman taiteen parissa keskeisellä sijainnilla Helsingin keskustassa. Mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen –tarjoamme talon omia henkilöstö- ja kielikoulutuksia tai voit osallistua oman alasi koulutuksiintai seminaareihinerik