Punnitsetko uusia vaihtoehtoja työurallesi? Mikäli vaaka kallistuu monipuolisten elektroniikka-alan töiden puoleen, Vaakatalo on valintasi!
Etsimme nyt Vaakatalolle Tampereelle elektroniikkatyöntekijää monipuolisiin, erilaisten vaakojen parissa tehtäviin töihin. Toiveena on löytää taloon sitoutuva ja pitkäaikainen työntekijä. Työhön sisältyy esimerkiksi vaakojen kokoonpanoa, ohjelmointia, kytkentää, kalibrointia, juottamista ja viritystä. Lisäksi esimerkiksi asiakaspalvelu, tekninen neuvonta, pakkaaminen sekä rahtien tilaaminen kuuluvat tehtäviin. Satunnaisesti tehtävään kuuluu myös huoltokeikkoja eri puolelle Suomea, joten vähintään B-ajokortti tarvitaan.
Tehtävään soveltuu hyvin koulutus esimerkiksi elektroniikan tai sähkön/automaation parista sekä ainakin hieman kokemusta näiltä aloilta. Vähintään yleismittarin käyttö tulee olla ennestään tuttua. Englanninkielisten käyttöohjeiden kanssa tulee myös pärjätä.
Töitä tehdään muutaman hengen porukalla Tampereen Leinolassa samoissa tiloissa Tamtronin kanssa. Kyseessä on päivätyö ja viikkotyöaika on 37,5 h. Lähtöpalkka tehtävässä tulee todennäköisesti asettumaan välille 2300-2400 €/kk.
Työt alkavat heti sopivan tekijän löydyttyä toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella Apuvoiman kirjoilla, tekijän on tarkoitus myöhemmin siirtyä Vaakatalon kirjoille.
Tarjolla on siis:
pitkäaikainen ja vakaa työpaikka hyvässä talossa
monipuolinen, vaihteleva ja mielenkiintoinen työnkuva
nykyaikaiset työskentelytilat ja päivätyö.
Toivomme hakijoilta:
motivaatiota ja halua sitoutua pitkäaikaiseen työpaikkaan
elektroniikka-/sähköosaamista ja kiinnostusta alaan
tekemisen meininkiä ja intoa oppia uutta.
Rekrytoinnin hoitaa kokonaisuudessaan Apuvoima, kaikki lisätiedot ja yhteydenotot:
Teemu Aalto, teemu.aalto@apuvoima.com / 050 525 4627
Hae paikkaa linkin kautta https://apuvoima.likeit.fi/apply/10825746 tai lähetä hakemus ja CV sähköpostitse osoitteeseen teemu.aalto@apuvoima.com.
Ehdokkaita haastatellaan