Iltapäivätoiminnan ohjaaja, Paila / Helsinki

HelsinkiCompetitive0 applicants

About this role

Kiinnostaako työskentely lasten ja liikunnan parissa?

Meillä, Pailan iltapäiväkerhoissa, sinulla on yhdessä työtiimin kanssa mahdollisuus luoda monipuolisesti lapsille innostavia ja aktiivisia päiviä. Toiminnassamme korostuu liikunnan osuus ja mukava yhdessä tekemisen meininki. Liikunnan lisäksi järjestämme aktiviteetteja laidasta laitaan: pelejä, leikkejä, askartelutuokioita ja retkiä lähialueille.

Paila Oy toimii palveluntuottajana Helsingin kaupungilla Käpylässä peruskoululla ja Pohjoismaisella Yhtenäiskoululla sekä Munkkiniemessä ja Myllypurossa. Toiminnassamme on eka- ja tokaluokkalaisia lapsia mukana päivittäin noin 350.

Haemme iltapäiväkerhon ohjaajia kaikkiin toimipisteisiimme lukuvuodelle 2025-2026. Meillä pääset mukaan rentoon ja motivoituneeseen tiimiin, jossa on hauska tehdä töitä.

Työnkuvaan kuuluu toiminnan suunnittelu ja toteutus yhdessä muiden ohjaajien kanssa. Jokaisella ohjaajalla on mahdollisuus tuoda omat ideat ja toiveet esille sekä päästä toteuttamaan niitä ja hyödyntämään omia vahvuusalueitaan.

Etsimme oikean asenteen omaavia reippaita ohjaajia, jotka uskaltavat heittäytyä mukaan lasten toimintaan mutta osaavat olla myös rajat asettavia turvallisia aikuisia.

Plussaa:

Alalle soveltuva koulutus

Kokemus lasten kanssa työskentelystä ja ryhmän ohjaamisesta

Liikunnallisuus

Aikaisempi työkokemus erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa

Iltapäiväkerhomme ovat auki arkisin 12-17. Työtunteja kertyy viikossa 20-26.

Responsibilities

  • Alalle soveltuva koulutus
  • Kokemus lasten kanssa työskentelystä ja ryhmän ohjaamisesta

Requirements

  • Liikunnallisuus
  • Aikaisempi työkokemus erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa

EU Requirements

Job Details

Posted9 April 2026
Closes9 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...