Haemme
PERUSOPETUKSEN LUOKANOPETTAJAA (5)
määräaikaisiin virkasuhteisiin ajalle 1.8.2026-31.7.2027. Haettavia virkoja on yhteensä viisi (5). Virkojen sijoituspaikka virkasuhteiden alkaessa on Pappilansalmen koulu.
Toivomme hakijoilta ammatillisen osaamisen lisäksi kehittävää työotetta, kykyä tehdä tiimityötä, taitoa eriyttää opetusta, hyviä ryhmänhallintataitoja sekä positiivisen pedagogiikan hallintaa. Hakijoiden eduksi luemme suuntautuneisuuden alkuopetukseen, kyvyn opettaa musiikkia, liikuntaa ja käsityötä, käytännön kokemusta ryhmäkohtaisesta tuesta sekä kaksoiskelpoisuudet.
Tehtävän lopulliset viikkotuntimäärät vahvistetaan lukuvuoden 2026-2027 työsuunnitelmassa. Viran kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaisesti.
Meillä saat mukavan työyhteisön sekä osaavat ja kehittämisestä innostuneet työkaverit. Tarjoamme sinulle Haminan kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä ja pääset osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Saat myös käyttöösi Epassin hyvinvointi-, kulttuuri- ja liikuntaedun. Haminan kaupunki on savuton työpaikka.
Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät OVTES:n mukaan. Tehtävissä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Hakemukset 3.4.2026 klo 15.00 mennessä sähköisesti www.kuntarekry.fi tai postitse Haminan kaupunki, Kirjaamo, PL 70, 49401 HAMINA.
Valitun tulee ennen virkasuhteen alkamista esittää työnantajalle hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan ja toimitettava lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rekisteriote.
Lisätietoja tehtävästä antaa: Pappilansalmen koulun rehtori Anssi Rinkinen, p. 040-152 4110.
Tule töihin Haminaan - maailmanluokan pikkukaupunkiin!
www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/haminan-kaupunki/
https://www.hamina.fi/peruskoulut/pappilansalmen-koulu/