Tuntiopettajan opetettavana aineena on käsityö. Käsityön opettaja toimii alakouluikäisten oppilaiden opettajana ja ohjaajana kokonaisessa käsityöprosessissa - ideoinnista valmistukseen ja arviointiin.
Arvostamme
kykyä, taitoa ja kokemusta toimia ympäristössä, jossa opetusta toteutetaan rinnakkaisluokkien ja pienryhmien kanssa
hyviä digitaitoja
hyvää yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
kykyä ja innostusta yhteisopettajuuteen.
Tuntiopettaja sijoittuu Pohjoiskehän kouluun. Pohjoiskehän koulussa opiskelee oppilaita ensimmäisestä kuudenteen luokkaan. Yleisopetuksen 17 luokan lisäksi koulussa opiskelelee 14 erityisopetusryhmää samoissa kortteleissa yleisopetuksen kanssa. Kortteleita on kaikkiaan kolme ja jokaisen korttelin luokat sijoittuvat keskustorin ympärille.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Hakemukseen on liitettävä jäljennös kelpoisuuden osoittavasta todistuksesta. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisessa haastattelutilaisuudessa.
Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Palkka- ja palvelussuhdeasiat määräytyvät OVTES:n mukaisesti.
Hakemus tulee jättää ensisijaisesti sähköisessä järjestelmässä (Kuntarekry). Tehtävä on kaupunkikohtainen ja se saattaa vielä tulla hoidettavaksi toimialan sisäisin järjestelyin.
Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote.
http://www.rauma.fi https://peda.net/rauma/koulut/pohjoiskehän-koulu